Kaappari Suomenlahdella

 

Ruotsalainen kaapparilaiva.

(Axel Nelsonin piirros kirjassa Seppo Aalto: Sotakaupunki )

   Tämän artikkelin päähenkilö on eräs Aino-mummon esi-isistä: Hans Larsson Björnram († 1571). Noin viidenkymmenen vuoden pituisen elämänsä aikana hän ehti palvella kolmea Ruotsin kuningasta 1550- ja 1560-luvuilla. Pääasiassa voutina, merellä ja rannikkolaivaston komentajana, mutta kuninkaat lähettivät hänet myös diplomaattisiin erityistehtäviin.

Kuninkaankartanon vouti

   Kustaa Vaasan perustettua Helsingin kaupungin vuonna 1550 hän määräsi lisäksi, että sen suojaksi on rakennettava linnoitus Vantaanjoen suun kahden kosken väliselle saarelle (nyk. Kuninkaankartanonsaari). Vuonna 1553 kuningas nimitti Hans Larssonin kuninkaankartanoksi supistuneen linnan voudiksi.

Helsingin kuninkaankartano
(Piirros Jaana Mellanen ja Markku Heikkinen. Helsingin kaupunginmuseo)

   Ennen Helsinkiä Viipuri oli Ruotsin ainoa kauppakaupunki Suomenlahden rannalla. Tuottoisaa Venäjän kauppaa hallitsivat Tallinna ja Narva. Kustaa Vaasan Helsingille suunnittelema rooli oli toimia Tallinnan kilpailijana. Se ei vain oikein tahtonut onnistua; tanskalaiset ja lyypekkiläiset kauppalaivat suuntasivat edelleen mieluummin Tallinnaan. Lisäksi harvojen Helsinkiin suuntaavien laivojen riesana olivat merirosvot, jotka olivat pääasiassa lyypekkiläisiä. Kaikki kuitenkin tiesivät heidän toimineen Tallinnan laskuun, eräänlaista sen ajan hybridivaikuttamista siis.

   Vouti Hans Larsson ei ollut toimettomana; idästä suuntautuvan uhan varalta kuninkaankartanossa oli varusväkeä sekä mm. 12 tykkiä ja 10 hakapyssyä. Lisäksi hän alkoi oma-aloitteisesti rakentaa rannikkolaivastoa, jolla merirosvot saataisiin kuriin. Tästä kuningas oli hyvillään, varsinkin kun rahat otettiin Helsingin asukkailta ja porvareilta. Björnramista tuli rannikkolaivaston komentaja, amiraali. Hänen komennossaan olleet alukset eivät olleet suuren suuria, mutta ketterinä ne toimivat hyvin saaristossa (ks. kuva skärbåt eli roslagsbåt). Vaikka lyypekkiläisalukset eivät uskaltautuneetkaan saaristoon, niin kuninkaankartanossa oli vuonna 1559 19 saksalaista vankia.

Skärbåt (Wikipedia)

   Saaristolaivasto näkyi ja vaikutti huomattavasti helsinkiläisten elämään. Satama oli laivaston tukikohta ja talvehtimispaikka. Alukset saivat laivamuonansa kuninkaankartanon makasiineista, joihin sitä toimitettiin maaseudulta ja Viikistä kruunun latokartanosta. Talvehtivia laivoja oli lähes parikymmentä ja niitten miehistöjen yhteenlaskettu määrä ylitti Helsingin kaupungin väkiluvun. Merimiehet olivat eräänlaisessa jokavuotisessa linnaleirissä, jonka ylläpito oli kaupungin asukkaille suureksi rasitukseksi. Vuonna 1571 Helsingistä muonituksen saaneet laivat olivat Råbocken, Calmar Falken, Duvan, Calmar Barken, Brommaren, Nyköping Barken, Blå Duvan, Enhöringen, Lybska Hiorten, Wiborgz Morian, Roosen, Stålnebben, Westerviks Barken, Finske Mempnon, Stor Rödhunden, Flygande Serpenten. Ainakin jotkut laivoista oli rakennettu Helsingissä ja Flemingien laivaveistämöllä Siuntion Kalvössä.

Vouti Björnramin kuja Viikin Latokartanossa

Neuvottelija Tallinnassa

 

 Erik XIV:n noustua valtaan vuonna 1560 hän alkoi välittömästi toimia Suomenlahden saamiseksi Ruotsin sisämereksi ja siellä käytävä kauppa Ruotsin valvontaan. Kuningas lähettikin Viipurin käskynhaltijan Klas Kristersson Hornin ja Hans Larsson Björnramin hänen lähimpänä miehenään Tallinnaan tehtävänä saattaa se Ruotsin hallintaan. Lähettiläiden sitkeyden ja neuvottelutaitojen tuloksena Tallinnan kaupunki vannoi uskollisuudenvalan Ruotsin kuninkaalle kesäkuussa 1561. Tyytyväisenä tulokseen kuningas Erik myönsi Björnramille aateliskirjeen ja vaakunakirjeen (kolme karhunkäpälää) sekä lahjoitti hänelle läänityksiä Itä-Uudeltamaalta.

   Kruunun Björnramille myöntämät privilegiot ratifioitiin Norrköpingin valtiopäivillä elokuussa 1561. Hän oli itse paikan päällä ja käytti kaiken suostuttelutaitonsa saadakseen itselleen mahdollisimman hyvät edut. Kuningas Erik joutuikin myöhemmin Tallinnan raadin lailla tuskailemaan, että hänet oli käytännöllisesti katsoen pakotettu allekirjoittamaan.


Kaappari Suomenlahdella

   Erik XIV:n Suomenlahtea koskevan suunnitelman esteenä oli enää venäläisten hallussa oleva Narva, jonne tanskalaiset ja lyypekkiläiset kauppa-alukset edelleen suuntasivat ohittaen ruotsalaisten haltuun joutuneen Tallinnan. Kuningas asetti saarron Narvan meriliikenteelle ja sitä valvomaan hän määräsi Hans Larsson Björnramin johtaman eskaaderin. Laivastolla oli nyt käytössään karakkeja, kolmimastoisia Itämeren merenkulkuun suunniteltuja aluksia.

Karakki
(Sjöhistoriska museet, Stockholm)

   Narvan saarron valvonta merkitsi käytännössä kaikkien Narvaan pyrkivien kauppa-alusten kaappausta ja hinaamalla tai pakottamalla siirtämistä Helsingin satamaan. Vuonna 1562 Björnramin tiedetään kaapanneen 30 pääasiassa lyypekkiläistä kauppa-alusta. Lastit purettiin kuninkaankartanon makasiineihin ja laivat päästettiin tyhjinä palaamaan lähtösatamiinsa. Kerääntyneestä saaliista Björnram kuittasi oman osansa, joka oli 1/8 lastin arvosta. Loput rahdattiin Tukholmaan, jossa tavarat kirjattiin kruunun tileille (kaperiräkenskaper). Ohessa yksi aukeama tällaisesta tilityksestä, jolle on kirjattu karhun, ketun, saukon ja näädän turkkeja. Vielä vuonna 1568 Björnram johti 18 ruotsalaisaluksen laivastoa, joka puhdisti Tallinnan edustan puolalaisista kaapparilaivoista, joista osa vallattiin ja osa pääsi pakenemaan.

Kaperiräkenskaper 1562

(Riksarkivet, Stockholm. Kuva: Mikko Huhtamies)

Amiraalin retket Turkuun ja Älvsborgiin

   Kaapparitoiminnan ohella Hans Björnram osallistui muihinkin Ruotsin valtakunnan levottomuuksiin. Kuningas Erikin ja Juhana-herttuan välirikossa vuonna 1563 Björnram asettui epäröimättä kuninkaan puolelle ja johti eskaaderinsa Turun linnan edustalle ja esti näin Juhana-herttuan ja Katariina Jagellonican pakenemisen meritse.

   Kesäkuussa 1565 kuningas Erik määräsi Björnramin laivastoineen osallistumaan Älvsborgin linnan piiritykseen. Kuninkaan toiveena oli saada lamaantuneisiin ruotsalaisjoukkoihin tällä tavalla liikettä. Käskysuhteissa tapahtuneitten sekoilujen jälkeen Björnram palasi kuitenkin jo syksyllä talviteloille Helsinkiin ja Älvsborg jäi edelleen tanskalaisten haltuun.

Neuvottelija Moskovassa
   Erik XIV oli ilmeisesti pannut merkille Hans Björnramin neuvottelutaidot Tallinnassa ja aateliskirjeensä ratifioinnissa vuonna 1561. Niinpä kuningas ajatteli, että siinä hänellä on sopiva mies lähetettäväksi Moskovaan neuvottelemaan tsaari Iivana IV:n kanssa (Iivana Julma). Hans Larsson Björnram kävi Moskovassa kahdesti ja Iivana alkoi jo kutsua kaimaansa tuttavallisesti ”Ivan Lavrentjev”. Jälkimmäisellä matkalla vuonna 1566 Björnram sekaantui erääseen erikoiseen episodiin Ruotsin historiassa. Tsaari nimittäin antoi hänen välitettäväkseen viestin, jossa tsaari vaati vangittuna olleen Katariina Jagellonican luovuttamista Venäjälle. Kun tästä nousi Ruotsissa häly, Iivana vieritti syyn Björnramin harteille väittäen hänen kertoneen Juhana-herttuan kuolleen ja ajatuksen Katariina Jagellonican luovuttamisesta olleen Björnramilta lähtöisin.

Maanomistaja
   Hans Larsson Björnram kartutti määrätietoisesti maaomaisuuttaan elämänsä aikana ja sitä kertyikin huomattava määrä. Björnramin molemmat puolisot, Anna Ållongren ja Ingeborg Boije kuuluivat valtakunnan merkittävimpiin sukuihin ja kummallakin oli huomenlahjana maaomaisuutta. Anna Ållongrenin mukana tuli hänen äidiltään Isnäsin säteritila Pernajasta sekä rälssitilat Kreppelby ja Haga Porvoossa. Isnäsistä muodostui Björnramin kotikartano ja hän alkoi käyttää allekirjoitusta Hans Larsson till Isnäs.
   Ingeborg Boijen mukana tuli Boen kartano Porvoossa. Aateloinnin yhteydessä kuningas lahjoitti läänityksiä Sävträskissä Liljendalissa (170 savua) ja Märlaxissa Pyhtäällä (97 savua). Lisäksi hän osti verotiloja suuren määrän niin, että omisti yhteensä 83 lampuotitilaa Porvoossa, Pernajassa, Sipoossa, Helsingin pitäjässä, Janakkalassa ja Viipurin maalaiskunnassa. Hän omisti myös kivitalon Tukholmassa Österlånggatanin varrella.
   Maatilojen ostojaan Björnram rahoitti omin luvin kruunulta ottamillaan lainoilla, joiden pantteina ostettu maaomaisuus toimi. Muutama vuosi Björnramin kuoleman jälkeen Juhana III totesi hänen menneen liian pitkälle: ” han har utan vårt lov och tillstånd köpt och tillägnat sig en hop våre och kronones skattehemman av Finland”. Suurin osa maatiloista otettiinkin kruunun haltuun vuonna 1576, mutta kuningas jätti leskelle kuitenkin 30 maatilaa.

Heraldisia kiemuroita

 

   Hans Björnramin isä oli lähtöisin Länsi-Göötanmaalta ja hän kuului vanhaan ruotsalaiseen rälssisukuun. Kuten edellä todettiin, Kustaa Vaasa palkitsi Björnramin tekemät palvelukset aateloimalla hänet vuonna 1561. Vaakunakirjeen kuvaus: Delad i guld och blå, i första fältet tre bjälkvis ordnade svarta björnramar. Hans Björnramin kolme poikaa kuolivat jo lapsina, joten tämä aatelissuku sammui jo kymmenen vuoden kuluttua. Sen takia sukua ei koskaan introdusoitu vuonna 1626 perustettuun Ruotsin Ritarihuoneeseen, eikä vaakunaa näin ollen löydy Tukholman Riddarhusetin seinältä. Sen sijaan vaakuna löytyy Björnramin kotipitäjän Pernajan kirkon ikkunassa lasimaalauksena. Siinä vaakunan rakenne vastaa 1500-luvun vaakunakirjettä, kun taas nykyisin yleisempi versio on rakenteeltaan virheellinen; siinä kolme karhunkäpälää on sijoitettu yhdestä kentästä koostuvaan kilpeen, kaksi vierekkäin ja kolmas niitten alla.

   Suomessa vaikutti 1500-luvulla toinenkin Björnram-niminen aatelissuku; vanha suomalainen rälssisuku Karjaan Domargårdista. Domargårdin Björnramien toinen säteritila Ånäs sijaitsi Pernajan naapuripitäjässä Pyhtäällä mikä aiheutti ilmeisesti jo aikoinaan sekaannusta, koska Hans Björnram lisäsi allekirjoitukseensa usein tarkennuksen till Isnäs. Domargårdin Björnram-suvun vaakuna oli hieman erilainen, siinä on punaisella pohjalla neljä karhunkäpälää, jotka on sijoitettu kahden, ristikkäisen sotavarstan rajaamille vaakunan osille. Domargårdin aatelissuku eli pitempään ja se introdusoitiin Riddarhusetiin numerolla 300. Sekin sammui jo vuonna 1676.

   Aino-mummon kannalta molemmat Björnram-suvut ovat merkittäviä, hän polveutuu kummastakin. Isnäs-suvusta polveutuminen on esitetty tämän kirjoituksen lopussa. Domargård-suvusta polveutuminen on esitetty jo aikaisemmin Aino-mummon skottilaisia juuria koskevan kirjoituksen yhteydessä (ks. täältä).

--------------

Seppo Aalto: Sotakaupunki. Helsingin Vanhankaupungin historia 1550-1639. 2012

Nils Ahnlund: Hans Larsson Björnram, Diplomat, Krigare, Ämbetsman. Svenskt biografiskt lexikon, Riksarkivet.
Adelsvapen.com: Björnram – Isnässläkten.
Europeana Heraldica, Kansallisarkiston heraldinen tietokanta.
Mikko Huhtamies: Hyökkäys rannikolle – Uusimaa viholliskohteena ja sodan tukialueena 1570-luvulla. Historiallinen Aikakauskirja 3/2022.
Mikko Huhtamies: Seitsemäs vyöhyke – Pohjoista merihistoriaa. Helsinki 2022.
Henrik Impola: Frälset och dess rusttjänst i Finland på 1500-talet. 2011
Antti Manninen: Hans Larsinpoika Björnram palveli kolmea kuningasta 1500-luvulla. HS 2007
Veli-Matti Syrjö: Björnram, Hans Larsinpoika. Kansallisbiografia.
----------------

I    Hans Larsson Björnram till Isnäs ~1520-1571 ∞ Anna Ållongren
II   Margareta Björnram ∞ Mårten Boije af Gennäs
III  Erik Boije af Gennäs 1588-1647 ∞ Anna Fleming
IV  Christer Boije af Gennäs -1679 ∞ Christina Sabelstjerna
V   Otto Ernst Boije af Gennäs ∞ Anna Grubbe
VI  Otto Christer Boije af Gennäs 1700-1766 ∞ Juliana Sabelhjärta
VII Hedvig Juliana Boije af Gennäs 1723-1795 ∞ Fredrik Adolf Ramsay
VIII Christina Juliana Ramsay 1746-1829 ∞ Carl Renhold von Essen
IX  Hedvig Sofia von Essen 1765-1808 ∞ Johan Reinhold von Törne
X   Johan Ulrik von Törne 1806-1870 ∞ Fredrika Juliana von Essen
XI  Anna Lovisa von Törne 1853-1933 ∞ Lars Neovius 

XII Aino Maria Neovius 1876-1945 ∞ Arthur Hjelt