sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Bolstaholmin Andris ja Dalkarbyn Margareta

                                                                      (Lataa pdf-muodossa täältä)

   Ahvenanmaalaiset

   Ensimmäinen ruotsalaisten uudisasukkaitten muuttoaalto Ahvenanmaalle kesti vain parikymmentä vuotta ensimmäisen ristiretken aikoihin 1150-luvulla. Ennen sitä saaren asutuksessa oli ollut pitkä tauko, jonka aikana tieto vanhojen paikkojen nimistä ehti kadota. Nykyisistä ruotsinkielisistä paikannimistä suuri osa näyttääkin tulleen uudisasukkaitten tuomina.

   Ahvenanmaan pääsaarella, Jomalan pitäjän Dalkarbyn kylässä asui noin vuonna 1270 syntynyt Margareta-niminen nainen, todennäköisesti uudisasukkaitten jälkeläinen kolmannessa tai neljännessä polvessa. 1300-luvun asiakirjoissa kylän nimi esiintyy muodossa Dalakarby, joka viittaa siihen, että sen asuttaneet ihmiset ovat tulleet Taalainmaalta (Dalarna). Asiakirjoissa Margareta tunnettiin nimellä Margareta till Dalkarby.

   Uudemmassa nimistöntutkimuksessa Jomala-nimen arvellaan olevan yksi harvoista säilyneistä suomalaisperäisistä paikannimistä Ahvenanmaalla. 1300-luvulla se kirjoitettiin muodoissa Jumala. Jomalan kirkkoa pidetään Suomen vanhimpana kivisenä pitäjänkirkkona ja vanhimpana muurattuna kivirakennuksena. Sen arvioidaan valmistuneen välillä 1270-90, joten on mahdollista, että Margareta oli ensimmäisiä kastettuja tuossa uuden uutukaisessa kirkossa.

   Margareta avioitui Getan pitäjän Bolstaholmissa asuvan samanikäisen rälssimies Andrissan kanssa, josta puolestaan käytettiin nimeä Andris af Bolstaholm. Uudisasukkaat olivat kohdanneet Ahvenanmaalla paikka paikoin autioita talonraunioita, joita kutsuttiin nimellä bolstad (talo, talonpaikka). Tällaisesta paikannimestä on päätelty, että Bolstaholmin tulokkaat olivat mahdollisesti kotoisin Uplannista.
 

   Andris ja Margareta ovat Arthur Hjeltin tunnetuista esivanhammista ne kaikkein vanhimmat. Heistä alkaa 20 sukupolven ja 600 vuoden pituinen jälkeläislinja, joka johtaa Arthur Hjeltiin vuonna 1868. Andrissalla ja Margaretalla oli kaksi poikaa: Jakob ja Stigulf. Margareta jäi nuorena leskeksi ja avioitui sen jälkeen Måns Byskallen kanssa. Hekin ehtivät saada kaksi poikaa ennen kuin Margareta jäi taas leskeksi, joka omisti laajoja maita Jomalassa. Margaretan kuolinaika ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti hän eli yli 60-vuotiaaksi, koska vielä vuonna 1330 hän esiintyy eräässä asiakirjassa, jossa hän yhdessä poikiensa kanssa myy Sundin pitäjän Sibbyn kylässä omistamansa maatilan.


   Ahvenanmaalaisista satakuntalaisiksi

   Margaretan ja Andriksen molemmet pojat lähtivät kotisaareltaan ja vaikuttivat sen jälkeen täysin suomenkielisessä Satakunnassa. Stigulf Andrisson toimi Kokemäen ensimmäisenä kirkkoherrana vuosina 1331-38 ja hän oli kaniikki ja tuomiokapitulin jäsen. Pappismiehenä Stigulfilla ei kuitenkaan ollut perhettä ja jälkeläislinja Arthur Hjeltiin kulkeekin hänen veljensä kautta. Veli Jakob Andrisson toimi puolestaan Satakunnan laamannina.

   Veljesten Satakuntaan lähtöön on saattanut vaikuttaa kolmas ahvenanmaalainen henkilö, Suomen piispa Ragvald II (piispana 1309-21). Hän oli veljesten vanhempien ikäluokkaa, jolla oli jo vaikutusvaltainen asema. Ragvald oli mukana toteuttamassa Ruotsin toimia, joilla täysin suomenkielistä Satakuntaa liitettiin tiiviimmin Ruotsin valtakuntaan, maakunnan rannikolle ohjattiin ruotsinkielistä uudisasutusta lähinnä Ahvenanmaalta ja Kokemäenjoen suulle perustettiin uusi kauppapaikka.

   Satakunnan rannikon uudisasukkaille erotettin Kokemäen seurakunnasta uusi kappeliseurakunta, jolle piispa Ragvald II määräsi rakennettavaksi uuden kirkon Liikistön kylään. Seudun ruotsalaistamisajatusten vastaista olisi ollut nimetä uusi seurakunta Liikistöksi. Niinpä nimeksi tuli Ulfsby Kokemäen kirkkoherran Stigulf Andrissonin mukaan (myöhemmmin Ulvsby, suomeksi Ulvila). Ruotsinkielisten uudisasukkaitten vaikutus väheni myöhemmin ja 1600-luvulle tultaessa Satakunnan rannikkokin oli jälleen suomenkielinen.

   Laamanni Jakob Andrissonista on ensimmäinen maininta Kokemäeltä vuodelta 1331. Vuonna 1347 hän sanoo olevansa legifer parcium orientalium iuris finnonici. Käännettynä: ”Itämaiden niiden osien laamanni, joissa oli käytössä suomalainen oikeus”. Seppo Suvannon mielestä Jakob Andrisson ei ole kuitenkaan tullut asemaansa kansan luottamusmiehenä, vaan ruotsalaisten vallanpitäjien välikappaleena toteuttamaan Ruotsin lakeja vähitellen vanhoilla suomalaisen oikeuden alueilla. Satakunnan rannikko oli ainoa ruotsinkielisten uudisasuttama alue, jossa syntyi jonkinasteisia kiistoja suomenkielisen väestön kanssa. Vastakkain oli vanhan suomalaisen tapaoikeuden mukainen sisämaan asukkaiden kalastusoikeus ja ruotsalainen oikeus, jonka mukaan kalastusoikeus koski vain ranta-asukkaita. Maakunnassa toimi toinenkin laamanni, joka oli puolestaan ruotsalaisen uudisasukasoikeuden asiantuntija.

   Veljekset Andrisson luopuivat perintömaistaan Ahvenanmaalla ja hankkivat tilalle alueita Satakunnasta mm. Toukari ja Sunniemi Ulvilassa.



Miekkoja ja kurkia

   Jakob Andrissonin jälkeen hänen työtään Satakunnassa jatkoi alilaamanni Jakob Kurki, jota pidetään Svärd/Kurki-suvun kantaisänä (mainitaan 1362-83). Jakob Kurjesta tuli myös laamanni Jakob Andrissonin vävy ja hänestä jatkuu tarkastelemamme jälkeläislinja neljän sukupolven verran läpi Svärd/Kurki-suvun (merkitty punaisella oheiseen kaavioon). Ulvilan Sunniemi siirtyi tätä kautta Kurki-suvulle.


   Tutkimustensa perusteella Tapio Vähäkangas esitti vuonna 1999 oheisen uuden kaavion Svärd-Kurki-suvusta. Selvennykseksi olen sijoittanut kaavioon vielä ne kaksi yleisimmin tunnettua Svärd/Kurki-suvun jäsentä: Laukon kartanon Klaus Kurki ja Turun viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki. Kuten kaaviosta näkyy, oikeastaan on kyse Svärd-suvusta, mutta sekä Niklis Kurki että Jeppe Kurki ovat ottaaneet nimensä äitiensä mukaan. Suku oli niin sidoksissa Svärd-sukuun, että Kurjetkin käyttivät vaakunansa aiheena miekkaa kolmen hopeisen tähden kera. Tätä käytti myös piispa Arvid Kurki piispanvaakunassaan.

   Svärd/Kurki-suvusta käytetään myös nimitystä keskiaikainen Kurki-suku tai keskimmäinen Kurki-suku erotukseksi muista Kurki-sukuhaaroista. Svärd- ja Kurki-nimiset käyttivät samaa miekka-aiheista vaakunaa.




Andris af Bostaholmin ja Arthur Hjeltin välinen sukulinja.

I Rälssimies Ahvenanmaalla Andris af Bolstaholm s.n 1270 Geta
  Pso: Margareta till Dalkarby s.n. 1270 Jomala

II Satakunnan laamanni Jakob Andrisson s.n 1300 Geta. Pso: NN

III NN Jakobsdotter
    Pso: Satakunna alilaamanni Jakob Kurki till Koljala s. <1325 Vanaja. Pso: NN


IV NN Jakobsdotter Kurki s. 1340 Vanaja
    Pso: Herman Svärd n. 1330 Saksa tai Liivinmaa

V Tilanomistaja Porvoossa Peder Hermansson Svärd s. <1360 Porvoo. Pso: NN

VI Margareta Pedersdotter Svärd s.n. 1380 Pernaja
    Pso: tilanomistaja Peder Danske s.n. 1365

VII Margareta Pedersdotter Danske s.n. 1415
     Pso: Asemies Filpus Jönsson till Storby s. 1396 Naantalin Luonnonmaa. Jägerhorn af Storby-aatelissuvun kantaisä.

VIII  Naantalin luostarin taloudenhoitaja Mårten Filpusson till Storby s.n. 1440 Naantali. Pso: NN

IX  Kirkkoherra Jakob Blomin taloudenhoitaja NN Mårtensdotter till Storby s. Naantali
     Lapsen isä: kaniikki ja Pietarsaaren kirkkoherra Jakob Blom s.n. 1460

X NN Jakobsdotter
   Pso: Turun linnankirjuri Eskil s.n. 1513 Ruotsi

XI Turun linnankirjuri Tomas Eskilsson s. 1540 Naantali.
    Pso: Margareta NN

XII Katarina Tomasdotter Blom s. 1595-1605 Turku
     Pso: Hauhon kirkkoherra Anders Kristoffersson Herkepaeus s. 1578 Hauho

XIII Hauhon kirkkoherra, rovasti Kristoffer Andersson Herkepaeus s. 1634. Pso: Margareta
 
XIV Triviaalikoulun rehtori Kristoffer Kristoffersson Herkepaeus s. 1680 Hauho
      Pso: Helena Thauvonius s. 1686 Karjalohja

XV Maria Christina Herkepaeus s. 1713 Hauho
     Pso: Jämsän kappalainen Anders Johannes Streng s. 1707 Hauho

XVI Margareta Helena Streng s. 1732 Jämsä
      Pso: Jämsän kappalainen Matthias Johannes Tapenius s. 1724 Lammi

XVII Ulrika Sofia Tapenius s. 1769 Jämsä
       Pso: Hämeen läänin maanmittari Gustaf Jacob Jack s. 1761 Pielavesi

XVIII Agatha Wilhelmina Jack s. 1799 Jämsä
        Pso: Everstiluutnantti Carl Johan Thuneberg s. 1791 Asikkala

XIX Yolanda Aurora Thuneberg s. 1826 Kangasala
       Pso: Arkkiatri Otto Edvard August Hjelt s. 1823 Turku
 
XX Arthur Ludvig Mikael Hjelt s. 1868 Helsinki

   Oheiseen karttaan on viety henkilöitten asuinpaikat. Sukupolvi roomalaisin numeroin. Aikamääritykset vuosikymmenen tarkkuudella.

 


 Lähteitä:

Adelsvapen.com

Reinhold Hausen: Finlands medeltidsurkunder. Valtionarkisto 1910-35.

Jalmari Jaakkola: Porin historia I. 1958.

Seppo Suvanto: Jakob Andrissanpoika. Suomen kansallisbiografia 4. 2004

Seppo Suvanto: Satakunnan historia 3. Keskiaika.

Seppo Suvanto: Kurki, Jakob. Kansallisbiografia.

Suomalainen paikannimikirja, SKS 2007

Eric Söderström: En bortglömd gren Blom av stammen Blom – Florinus – Florin. Genos 1958:29.

Kari Tarkiainen: Ruotsin Itämaa : esihistoriasta Kustaa Vaasaan. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010

Tapio Vähäkangas: Peder Dansken jälkeläiset. Genos 1998:125.

Tapio Vähäkangas: Jeppe Kurjen esivanhemmat ja jälkeläiset. Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 44. 1999

Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852.

Ålands medeltidsurkunder. Ålands kulturstiftelse. 1958

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

perjantai 8. syyskuuta 2023

Piispan kärsimykset

Juusten

Aino-mummon esi-isät tässä kirjoituksessa:

Paavali Juusten (n. 1516 Viipuri – 1575 Turku), Turun piispa.
Tönne Olofsson Wildeman (1510 Pernaja - 1584 Pernaja), Pernajan Tjusterbyn herra, Viipurin linnan käskynhaltija 1573-84)
Hans Larsson Björnram (k. 1571 Viipuri), Pernajan Isnäsin herra, Viipurin linnan käskynhaltija 1568-71.
Erik Fleming (1487 Parainen - 1548), valtaneuvos, Kustaa Vaasan luottomies.
        
Muut henkilöt:

Juhana III (1537-92), Ruotsin kuningas 1568-92.
Katariina Jagellonica (1526-1583), Ruotsin kuningatar 1568-83.
Iivana IV (Julma) (1530-84), Venäjän suuriruhtinas ja ensimmäinen tsaari 1547-84.  

 

Ruotsin idänpolitiikan suomalaisia työrukkasia 1500-luvulla.

   Kari Tarkiainen tuo kirjassaan esiin sen miten ensimmäisten Vaasa-kuninkaiden aikana suomalaisilla henkilöillä oli merkittävä rooli Ruotsin idänpolitiikan muotoutumisessa ja toteutuksessa. Näitten henkilöitten joukosta löytyy neljä Aino-mummon suomalaista esi-isää.

   Erik Fleming oli Kustaa Vaasan luottomies, johon kuningas turvautui ja luotti idänpolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi silloin kun Olavinlinnan päällikkö Gustaf Fincke ennen lähtöään neuvottelumatkalle Venäjälle kääntyi Kustaa Vaasan puoleen kysyäkseen ohjeita. Kuninkaalta tuli vastaus: ”En minä tiedä, kysy Erik Flemingiltä”.

   Hans Larsson Björnram johti Eerik XIV:n Venäjälle lähettämää kahta lähetystöä vuosina 1564 ja 1566. Viimeisellä matkallaan hän sotkeutui vakavaan hallitsijoitten väliseen kiistaan, kun Iivana Julma vaati Ruotsia luovuttamaan hänelle vankina olleen Juhana-herttuan puolison Katariina Jagellonican.

   Tämän kirjoituksen aiheena on Juhana III:n lähetystön matka Moskovaan 1569-72. Sen johdossa  olivat Turun piispa Paavali Juusten ja Tjusterbyn herra Tönne Olofsson Wildeman. Samalla selviää Paavali Juustenin erikoisen näköisen aatelisvaakunan syntytarina.

Turun piispa saa tehtävän - 1569


   Kruunajaistensa aikana heinäkuussa 1569 Juhana III antoi piispa Paavali Juustenin tehtäväksi johtaa valtuuskuntaa neuvottelemaan tsaarin kanssa Moskovassa. Tavoitteena oli päästä sopimukseen, jolla saataisiin toistuvat rajakahakat ja rajan yli suuntautuvat ryöstöretket loppumaan. Retkikuntaan kuuluivat Juustenin ja Wildemanin lisäksi kaksi muuta lähettilästä, kaksi tulkkia, haavuri, kappalainen, pari kirjuria sekä sotilaita ja palvelijoita, yhteensä 57 henkilöä. Juustenin laiva haaksirikkoutui matkalla ja Turkuun päästiin vasta heinäkuun viimeisenä päivänä. Piispa otti jäähyväiset kotiväeltään ja matkaa jatkettiin vesitse Viipuriin, jossa viivyttiin lähes kaksi viikkoa. Siellä Juusten sai neuvoja linnanpäällikkö Hans Larsson Björnramilta, joka oli käynyt Venäjällä useita kertoja. Viimeisellä matkallaan Björnram oli kuitenkin sotkeutunut pahasti Katariina Jagellonica-kiistaan, joten häntä ei voinut enää päästää Iiivana Julman lähellekään.

Jumittuminen Novgorodiin - 1569


   Lähetystö saapui Novgorodiin 14. syyskuuta 1569. Jo ensimmäisenä päivänä siellä alkoivat vastoinkäymiset. Juustenin ja Wildemanin retki kuuluukin epäonnisimpiin missioihin, mitä historia tuntee Ruotsin ja Venäjän välillä.

   Novgorodin käskynhaltija vaati, että neuvottelut aloitetaan hänen kanssaan. Tästä kieltäydyttiin, jonka seurauksena käskynhaltija esti lähettiläitä jatkamasta matkaa. Ruotsalaista lähetyskuntaa vartioitiin tiukasti, ruoka-annoksia pienennettiin ja juotavaksi tarjottiin vain vettä. Edes omilla rahoillaan he eivät saaneet ostaa paikallista olutta. Marraskuussa Novgorodin uudeksi käskynhaltijaksi tuli voivodi Pjotr Danielovits Pronski, joka tiukensi otetta entisestään; lähetyskunnan oli muutettava kuudesta talosta kolmeen, joihin heidät eristettiin puisella paalutuksella. Päivittäisestä ruoka-annoksesta vähennettiin kaksi lammasta, yksi hanhi sekä kaalia ja herneitä sekä hevosten kauraa.

   Rauhanvaltuuskunta antoi lopulta periksi ja 4. joulukuuta se suostui neuvottelemaan Novgorodissa. Vasta tammikuun alussa 1570 käskynhaltija otti heidät vastaan. Kun lähetyskunta ei puheessaan puhutellut käskynhaltijaa Ruotsin kuninkaan vertaisena mahtimiehenä, puhe keskeytettiin ja ruotsalaiset vietiin läheiseen taloon, jossa heiltä riistettiin kaikki arvoesineet; kultaiset rannerenkaat repäistiin, niin että veri virtasi. Sitten heidät sidottiin ratsumiehen pitämään köyteen ja pakotettiin juoksemaan läpi kaupungin. Palattuaan majapaikkaansa lähettiläiltä riisuttiin kengät ja vaatteet ja heidät laahattiin alastomina paikalla olevien ilkuttaviksi ja heitä lyötiin venäläisillä solmuruoskilla (nahkahihnoista palmikoitu, päästään solmittu ruoska). Tämän jälkeen heidän kirstunsa tutkittiin ja kulta, hopea ja rahat vietiin. Kolmen päivän kuluttua tsaari armahti lähetyskunnan ja heille palautettiin vaatteet, jotta he voisivat jatkaa matkaa.


Moskova ja Murom 1570-71


   Matkalla Moskovaan lähetyskuntaa kohdeltiin kuin vankijoukkoa. Perille tultiin kolmen viikon kuluttua tammikuun lopulla 1570. Heidät majoitettiin kaupungin rajojen ulkopuolella sijaitsevaan ”tataarien hoviin”. Piispan majoittaminen muslimien residenssiin oli loukkaus sekin. Tsaari palasi Moskovaan vasta vappuna ja Ruotsin valtuuskunta kutsuttiin 1. kesäkuuta Kremliin. Tsaari oli raivoissaan ja vaati, että kysymys Katariina Jagellonican luovuttamisesta piti ratkaista ennen kuin neuvottut voitaisiin aloittaa. Siitä Juusten ei halunnut keskustella, mikä johti valtuuskunnan karkottamiseen Muromiin n. 300 kilometriä itään. Siellä heidän majapaikkansa eristettiin paaluaidalla. Ruuaksi annettiin vain runsaasti leipää ja paikallista olutta. Toisaalta he säästyivät maassa vallitsevalta rutolta ja tataarien hyökkäykseltä, joka päätyi Moskovan polttamiseen poroksi ja ajoi tsaarin häpeälliseen pakoon.

   Muromissa valtuuskunnalle viimeistään valkeni, että se oli joutunut Iivana Julman järjestämän nöyryyttävän näytelmän esittäjäksi. Mitään rauhanneuvotteluja ei ollut alun alkaenkaan tarkoitus käydä. Päinvastoin elokuussa 1570 Venäjän joukot hyökkäsivät Liivinmaalle ja 25-vuotiseksi sodaksi kutsuttu sota Ruotsin ja Venäjän välillä oli alkanut.

   Lähetystön matka Venäjälle paljastui Iivana Julman järjestämäksi näytelmäksi, jossa lähetystöä rankaistiin muutamaa vuotta aikaisemmin venäläisen lähetystön Tukholmassa saamasta tylystä kohtelusta. Tsaarin raivon syynä oli myös, ettei hän ollut saanut käsiinsä Katariina Jagellonicaa, josta oli tullut Ruotsin kuningatar. Tästä asiasta oli tullut Iivana Julmalle suorastaan pakkomielle. Lisäksi Juhanan ja Iivanan lähinnä solvauksia sisältävä kirjeenvaihtokin oli omiaan kärjistämään hallitsijoitten välisiä suhteita. Tyypillistä oli Juhanan toteamus, että Iivana "on tyranni, jolla on sian aivot ja hän oli kunniaton orja sekä epäkristillinen suurvalehtelija, joka ei pitänyt arvossa ainuttakaan lupausta, sopimusta tai sinettiä”.

Vapaus koittaa – 1572

   Lähetystö joutui olemaan Muromin vankeudessa seuraavan vuoden marraskuuhun saakka. Vihdoin joulukuussa 1571 tsaari soi lähetystölle audienssin. Mutta vain sanellakseen ehtonsa toista vuotta käynnissä olleen sodan lopettamiseksi. Ehdot olivat sen laatuiset, että niistä kävi enemmänkin ilmi Iivanan mielisairauden tila kuin mitenkään järkeviä asioita neuvottelujen pohjaksi. Tsaari antoi Tönne Wildemanille tehtäväksi viedä vaatimukset Ruotsin kuninkaalle. Matkallaan Wildeman poikkesi Pernajassa kotikartanossaan Tjusterbyssä vain todetakseen, että venäläiset olivat vuotta aikaisemmin polttaneet sen maan tasalle.

    Loput neuvottelukunnan jäsenistä tsaari päästi lähtemään kotimatkalle helmikuussa 1572. Kahden vuoden ja viiden kuukauden pituisen piinan jälkeen 57:stä jäsenestä elossa oli enää 33. Turun piispan kärsimiä ruumiillisia ja henkisiä haavoja kuningas lievensi aatelisarvolla, Tuorlan maatilalla Piikkiössä ja korottamalla palkkaa. Wildemania kuningas lohdutti kahdella maatilalla ja lupaamalla kruunun rakentavan uuden Tjusterbyn kivestä.

   Piispa Juusten syytti itseään mission epäonnistumisesta ja sen osoituksena hän laati vaakunansa, jonka kilvessä polvistunut puolialaston mies ruoskii itseään. Kypäränkoristeeksi Juusten sijoitti piispanhiipan ja kaksi venäläistä ruoskaa.

----------------------------------------


I Paavali Pietarinpoika Juusten (1516 – 1575) ∞ Anna Sigfridsdotter Kärstilä
II Anna Påvelsdotter Juusten (s.1642) ∞ Hans Croëll (k.1627)
III Catharina Hansdotter Croëll (k.1650) ∞ Schmidt, NN
IV Anna Schmidt ∞ Karl Thiele
V Katarina Thiele (k. 1669) ∞ Petter Torstensson Burgman
VI Hans Burgman (k.1706) ∞ Anna Kirchhoff
VII Torsten Burgman (1700 – 1761 ∞ Sofia Björkell
VIII Hans Burgman (1732 - 1793) ∞ Christina Berg
IX Petter Fridrich Burgman (1763 – 1803) ∞ Christina Lindmark
X Gustava Maria Charlotta Burgman (1802 -1884) ∞ Johan Adolf Neovius
XI Edvard Engelbert Neovius (1823 – 1883) ∞ Elise Gustava Krogius
XII Lars Nevanlinna (1850 – 1916) ∞ Anna Lovisa Kristina von Törne
XII Aino Maria Neovius (1876 – 1945) ∞ Arthur Ludvig Mikael Hjelt

--------------------
Nils Ahnlund: Hans Larsson Björnram, diplomat, krigare, ämbetsman. Riksarkivet 1924
Simo Heininen: Agricolan perintö. Paulus Juustenin elämä. (2012)
Kari Tarkiainen: Moskovalainen. Suomi, Ruotsi ja Venäjä 1478-1621. (2022)
Adelsvapen Genealogi Wiki (adelsvapen.com)


maanantai 30. tammikuuta 2023

Kiista Jacob Fresen perinnöstä 1400-luvulla

 (lataa pdf täältä)

sigillum iacop vrese
Jacob Fresen sinetti

                                                                                            
Suurkauppiaan perhe

   Vaikka Turku ei ollut hansakaupunki, niin 1300-luvulla sen asukkaista kaksi kolmasosaa oli saksalaisia kauppiaita. Heillä oli myös vahva ote kaupungin hallinnosta; saksalaisia toimi raatimiehinä ja pormestareina aina vuoteen 1471, jolloin valtaneuvoston päätöksellä saksalaiset porvarit Ruotsin ja Suomen kaupungeissa suljettiin raatien ulkopuolelle.

   Saksalaiset muodostivat kaupungin muista asukkaista erottuvan suljetun yhteisön, joka sosiaalisissa suhteissa oli enemmänkin kanssakäymisessä Itämeren rannikon muiden kauppakaupunkien saksalaisyhteisöjen kanssa Tukholmassa, Tallinnassa, Riikassa, Danzigissa ja Lyypekissä. Saksalaiset kauppiaat tapasivat lähettää poikiaan kauppakumppaneittensa luo oppimaan kaupankäyntiä ja valvomaan kauppahuoneensa etuja ­- samalla löytyivät usein myös aviopuolisot.

   Tässä kirjoituksessa esillä olevan Frese-kauppiassuvun oletetaan olevan nimensä mukaisesti lähtöisin Friisinmaalta. Turkulaisen suurkauppiaan Jacob Fresen isä oli jo 1300-luvulla hankkinut Hirvensalosta Ravas-nimisen maatilan, jota sen jälkeen alettiin kutsua omistajansa mukaan Friskalaksi (nykyään kaupunginosa Turussa). Jacob Freseä pidetään aikansa rikkaimpana miehenä Suomessa ja hänen perheensä edusti sen ajan porvarillisen sivistyksen huippua. Frese oli Turun johtava porvari yli kolmekymmentä vuotta ja toimi raatimiehenä ja kaupungin pormestarina, kunnes muutti vanhoilla päivillään Tallinnaan. Siellä hän jatkoi entistäkin tuottavampaa välityskauppaa Novgorodin ja hansakaupunkien välillä.
 
I Jacob Frese (n. 1390 – 1455) Turun pormestari, suurkauppias

  Puolisot:
  1° NN Hartmanssdotter
  2° Wendela van Borstel, isä: Cost van Borstel Tallinnan pormestari

  Lapset:
  1° Henrik Frese (k. 1466) Turun tuomiorovasti
  1° Birgitta Frese (k. 1510-16) (ks. taulu II)
  2° Fredrik Frese (k. 1481)


II Birgitta Frese

  Puolisot:
  1° Jürgen van Meideburg (k. 1457) Tukholman pormestari
  2° Wilhelm van dem Velde (k. 1508), junkkeri

  Lapset:
  1° Greta van Meideburg (k. 1494)
      Pso: Hans van Asken (k. 1486-88) raatimies Turussa
  1° Judith van Meideburg
      1. pso: Laurens Peterson, Turun pormestari
      2. pso: Hans van Eken, laivuri

   Jacob Frese oli kahdesti naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta Turussa oli lapset Henrik ja Birgitta ja toisesta Tallinnassa solmitusta avioliitosta poika Fredrik. Oheisessa perhetaulussa ovat tämän kirjoituksen päähenkilöt ja siitä näkyy selvästi heidän alkuperänsä, he olivat hollantilaisia, ala-saksilaisia ja baltiansaksalaisia, jotka asuivat Turussa, Tallinnassa, Tukholmassa ja Visbyssä. Avioliittojen kautta perheessä oli melkoinen pormestarivalta: Jacob Frese itse oli Turun pormestari, appi Tallinnan pormestari, vävy Tukholman pormestari ja tyttären vävy vielä Turun pormestari. (Alleviivatut henkilöt kaaviossa ovat mummoni esivanhempia.)


Kauppiaan testamentti

   Tallinnassa Jacob Frese ehti toimia vain 3 – 5 vuoden ajan ennen kuolemaansa heinäkuussa 1455. Hänen kuolinpesänsä arvoksi laskettiin 9 000 Riian markkaa (n. 1,4 miljoonaa euroa) (hansakaudella Riian markka oli käypä valuutta koko Itämeren alueella). Testamenttinsa Jacob Frese oli laatinut suurella huolella päämääränään estää perintöriitojen syntyminen eri avioliitoista olevien lasten kesken. Jacob-herra jakoi pesän tasan neljän perillisensä kesken: poika Henrik ja tytär Birgitta ensimmäisestä avioliitosta sekä leski Wendela ja heidän korkeintaan viisivuotias poikansa Fredrik. Wendelan ja Fredrikin toimeentulosta Jacob Frese huolehti siten, että heidän osuutensa oli maksettava Tallinnassa olevista käteisvaroista. Henrik ja Birgitta elivät jo omillaan ja heille määrättiin Danzigissa ja Preussissa olevaa varallisuutta ja saatavia, joita ei voinut nopeasti realisoida.

   Jacob-herra onnistuikin testamenttinsa laadinnassa – sitä ei kukaan koskaan kiistänyt. Silti perinnöstä kehkeytyi erikoinen, 55-vuotta kestänyt erittäin sekava kiista, johon perillisten lisäksi sekaantui koko joukko mahtimiehiä Itämeren piiristä: Ruotsin ja Tanskan hallitsijat, hansa, keisari ja jopa paavi. Gustaf Donner on tutkinut perintöriitaa perusteellisesti 285-sivuisessa teoksessaan Striden om arvet efter köpmannen Jakob Frese (1930). Tässä kirjoituksessa ei käydä prosessin kaikkia vaiheita läpi, se olisi liian uuvuttavaa luettavaa eikä siitä saisi Erkkikään selvää. Sen sijaan käsitellään kiistan aikana syntyneitä keskeisimpiä konflikteja, niitten osapuolia ja taustoja.

Jacob Frese on haudattu Olevisten kirkkoon
Hänen rahoittamaansa kaupungin muuria on
saatu samaan kuvaan (Gustaf Donner 1930)


Tukholman pormestari vs. Tallinnan pormestari


   Birgitta Fresen puoliso, Tukholman pormestari Jürgen van Meideburg, oli matkustanut Tallinnaan valvomaan perillisten etuja jo vähän ennen Jacob Fresen kuolemaa. Hän oli saanut selville, ettei Jacob Frese ollut ottanut vastaan appensa, Tallinnan pormestarin Cost van Borstelin lupaamia myötäjäisiä tyttärelleen Wendelalle. Jürgen Meideburg esitti välittömästi vaatimuksen myötäjäisten arvon lisäämiseksi kuolinpesään. Van Borstel oli Tallinnan rikkaimpia miehiä, muttei suostunut vaatimuksiin. Van Meideburg totesi, ettei hän tule menestymään tilanteessa, jossa pormestarit olisivat tasavertaisina vastakkain. Niinpä hän käytti suhteitaan ja pyysi tukea Ruotsin kuninkaalta Karl Knutssonilta (Bonde). On epäselvää, ryhtyikö kuningas mihinkään, mutta joka tapauksessa Tallinnan pormestari ei muuttanut kantaansa kiistassa. Sen jälkeen remmiin tarttui yksi perijöistä, Turun tuomiorovasti Henrik Frese, joka kääntyi kirkon puoleen ja lähetti vuonna 1460 paavin kuurialle sellaiset Tallinnan pormestaria koskevat paperit, että kuuria julisti van Borstelin pannaan ja menettämään oikeustoimikelpoisuutensa. Herra Cost ei tästä häkeltynyt, vaan hän ja Tallinnan raati kääntyivät suoraan paavi Pius II:n puoleen, ja seurauksena oli jotain hyvin poikkeuksellista: paavi mitätöi oman kuuriansa asettaman pannan. Paavi oli kuitenkin saanut tarpeekseen ja siirsi kiistan käsittelyn Habsburgien keisari Fredrik III:lle Wieniin, jossa asiaa ei vuosikausienkaan jälkeen saatu ratkaistua.




Äiti vs. tyttäret

   Kului vuosikymmen Wienin ratkaisua odotellessa ja sen aikana kiistan viisi keskeistä henkilöä ehti kuolla: Jürgen van Meideburg, Henrik Frese, Cost van Borstel, leski Wendela ja nuori Fredrik Frese. Perillisistä olivat jäljellä enää Birgitta Frese ja hänen kaksi tytärtään, Greta ja Judith van Meideburg. Leskirouva Birgitan asiaa ryhtyi nyt innolla ajamaan hänen uusi puolisonsa junkkeri Wilhelm van dem Velde. Tyttärien edustajana alkoi toimia Greta van Meideburgin puoliso, turkulainen kauppias ja raatimies Hans van Asken.

   Kuolinpesä oli siirtynyt Tallinnan raadin hallintaan ja van Asken onnistui pääsemään raadin kanssa sopuun perinnön ja myötäjäisrahojen jakamisesta. Wilhelm van dem Velde hyökkäsi kuitenkin sopimusta vastaan, koska siinä ei edes mainittu Birgitta Fresen nimeä. Tästä virisi uusi kiista Birgitta Fresen ja hänen tyttäriensä ja vävyjensä välille. Tämä konflikti tuli vaikuttamaan perintöprosessiin koko sen loppuajan eli 43 vuotta, ja vielä vähän sen jälkeenkin. Tallinnan raati ei nimittäin suostunut luovuttamaan hallussaan olevia perintövaroja ilman luotettavia takuita siitä, ettei kumpikaan osapuoli esittäisi mitään jälkivaatimuksia.


Ruotsin valtaneuvokset vs. Tallinnan raati

   Kun perintörahojen nostaminen erikseen ei onnistunut, unohdettiin keskinäiset kiistat hetkeksi ja turvauduttiin yhdessä ruotsalaisten mahtimiesten apuun. Valtaneuvokset Erik ja Ivar Axelsson (Tott) onnistuivatkin siirtämään prosessin käsittelyn Ruotsin puolelle. Riitaa käsiteltiin Turussa vuonna 1478 valtionhoitaja Sten Sturen ja valtaneuvoston edessä. Ruotsin valtakunnan herrat saattoivatkin Tallinnan raadin tietoon perillisten uuden keskinäisen sopimuksen ja raatia kehotettiin maksamaan osapuolille sopimuksen mukaiset summat.

   Kun Tallinnasta ei vuoteen kuulunut mitään, äiti ja tyttäret lähtivät taas omia teitään Tallinnan raatia vastaan. Äidin puolesta toimiva Wilhelm van dem Velde sai Ivar Axelssonista suojelijan. Hans van Asken puolestaan sai tyttärien puolesta tukea valtaneuvoksilta ja veljeksiltä Laurens ja Erik Axelsson. Vaikka asian piti nyt olla selvä, Tallinnan raadin uusien vaatimusten vuoksi ei kumpikaan perijäosapuoli saanut heille jo luvattuja rahoja. van Asken ja hänen puolisonsa Greta van Meideburg kuolivat 1400-luvun lopulla eivätkä he elinaikanaan päässeet käsiksi perintörahoihin. Jäljellä olivat enää Birgitta-rouva ja hänen puolisonsa junkkeri Wilhelm ja tytär Judith van Meideburg, jonka edustajana alkoi toimia hänen toinen puolisonsa, turkulainen laivuri ja kauppias Hans van Eken


Itämeren kaappari vs. Hansa

   Vuonna 1480 Wilhelm van dem Velde kovensi panoksia Tallinnan raatia kohtaan. Tallinnan ja Lyypekin raadeille lähettämissään kirjeissä hän antoi varoituksen, että mistä tahansa kauppalaivasta voidaan takavarikoida tallinnalaisten kauppatavaraa. Junkkeri Wilhelm oli asettunut Visbyhyn, jossa hänen suojelijansa Gotlannin herra, Ivar Axelsson tuki häntä mielellään laivoillaan ja asemiehillään – herra Ivar oli millä tahansa verukkeella valmis rettelöihin liivinmaalaisten kanssa.

1400-luvun hansakoggi

   Tilanne kärjistyi vakavaksi vähän puolivahingossa. Vuoden 1482 purjehduskautena viimeisenä Tallinnasta Lyypekkiin lähtenyt laiva joutui syyskuun lopulla turvautumaan Visbyn hätäsatamaan. Eipä aikaakaan, kun van dem Velde Ivar Axelssonin joukkojen avustuksella astui laivaan ja julisti sen ja sen lastin takavarikoiduiksi. Laiva ja suurin osa sen hyvin arvokkaasta lastista kuului lyypekkiläisille kauppiaille. Silloin Lyypekin ja koko Hansan oli puututtava tilanteeseen. Lyypekin raati lähettikin edustajansa Visbyhyn neuvottelemaan, mutta neuvottelut eivät päässeet alkamaan ennen kuin Tallinnaan oli lähetetty kehotus heidänkin edustajansa saamiseksi Visbyhyn. Aikakauden hidasta viestittelyä etenkin talviaikaan kuvaa se, että vasta maaliskuun lopulla 1483 Tallinna ilmoitti kahden neuvottelijansa lähdöstä Visbyhyn. Myös Birgitta Frese oli ainoana kiistanalaisen perinnön saajana matkustanut Turusta paikalle. Valtionhoitaja Sten Sture sattui muissa asioissa olemaan Gotlannissa ja ylimpänä paikallaolevana herrana hän ottikin Ivar Axelssonilta ja van dem Veldeltä neuvottelut johtaakseen.

   Heinäkuussa 1483 voitiin vain todeta, ettei mitään sopimusta saada aikaiseksi. Hansan oli näin ollen varauduttava Ivar Axelssonin ja Wilhelm van dem Velden järjestämiin kaappauksiin Itämerellä. Niinpä kauppalaivat varustettiin palkkasotilailla ja alukset määrättiin purjehtimaan 10 – 12 aluksen saattueina. Lisäksi vuoden 1486 hansapäivillä laadittiin kirje Ruotsin valtaneuvostolle, jossa vaadittiin Ivar Axelssonia lopettamaan kaapparitoimintansa Itämerellä. Sitten tapahtui jotain, joka muutti koko kuvion; unionikiistojen takia Sten Sture syrjäytti Ivar Axelssonin ja peruutti hänelle myönnetyt läänitykset Gotlannissa. Birgitta Frese ja Wilhelm van dem Velde menettivät vahvan suojelijansa ja tukijansa perintökiistassa.

   Van dem Velde ei aikaillut uuden suojelijan etsimisessä. Gotlannin siirryttyä Tanskan haltuun junkkeri siirtyi Tanskan kuningas Hansin palvelukseen, joka puolestaan ryhtyi junkkerin ja Birgitta-rouvan suojelijaksi heidän perintöriidassaan. Tanska aloitti vuosikymmeniä kestäneen kaapparitoiminnan Itämerellä ja Suomenlahdella ja rannikkokaupunkien vainoamisen. Tähän toimintaan osallistui myös Wilhelm van dem Velde tanskalaisen kaapparilaivan päällikkönä. Hänen vävypuolensa, laivuri Hans van Eken puolestaan purjehti kauppalaivallaan Turun ja Tallinnan väliä. Vuonna 1507 van Eken joutui tanskalaisten kaapparien hyökkäyksen kohteeksi ja pelastautui laivaltaan loikkaamalle mereen ja onnistui pääsemään maihin. Laivuri van Eken ei ymmärrettävästi kovin surrut, kun sai kuulla junkkeri Wilhelmin hukkuneen laivansa mukana Bornholmin vesillä lokakuussa 1508.



1501 ja 1510 - Riidan päätös


   Uudelle vuosisadalle siirryttäessä alkaa Jacob-herran perintöriita vähitellen lähestyä loppuaan. Ensimmäisessä vaiheessa Jacob Fresen tyttären tytär Greta van Meideburg vastaanotti vuonna 1501 omasta ja äitinsä puolesta Tallinnan raadilta vaaditut myötäjäisrahat. Riidan aikana syntyneestä runsaasta kirjemäärästä tähän on otettu esimerkkinä Turun raadin laatima todistus näitten rahojen vastaanottamisesta: 1.8.1501 päivätty alkuperäinen kirje alasaksin kielellä, sen translitterointi ja suomennos löytyvät täältä.

   Tallinnan raadin perivihollisen Wilhelm van dem Velden kuolema vuonna 1508 edesauttoi ehkä sitä, että Birgitta Frese sai vastaanottaa 55 vuoden jälkeen osuutensa varsinaisesta perinnöstä. Birgitta-rouva oli tällöin kahdesti leskeksi jäänyt varmasti yli 70-vuotias sokea nainen, jolla oli enää muutama vuosi elinaikaa jäljellä Hirvensalon Friskalassa.

   Kuka sitten voitti ja kuka hävisi tässä sekavassa prosessissa? Mitään korkoa tyhjän panttina maanneista rahoista ei maksettu, joten perinnön arvo oli 55 vuoden jälkeen varmasti enää korkeintaan puolet alkuperäisestä. Gustav Donner arveleekin, että osapuolten välillä vallitsi hiljainen sopimus, ettei Wilhelm van dem Velden kaappaamista kauppatavaroista enää vaadita korvauksia. Kun tämä huomioidaan, niin Jacob Fresen vielä elossa olleet perilliset ovat voineet olla tyytyväisiä ja varsinaisiksi häviäjiksi ovat jääneet täysin sivulliset tallinnalaiset ja lyypekkiläiset kauppiaat.



- - - - - - - - - - - - -
Donner, Gustav: Kampen om Fresearvet, processmakare och våldsmän i Norden under 1400-talet. (1930)
Hausen, Reinhold: Finlands medeltidssigill, (1900)

Huldén, Lena: Frese, Birgitta Jacobintytär. Kansallisbiografia.

Kallioinen, Mika: Asken, Hans van. Kansallisbiografia.

Kuujo, Erkki: Frese, Jacob. Kansallisbiografia.

Vähäkangas, Tapio: Tuomiorovasti Hans Petrin syntyperä ja perilliset. Genos 1980/3

Diplomatarium Fennicum, http://df.narc.fi/


- - - - - - - - - - - - -

I Jacob Frese (n. 1390 – 1455) ∞ NN Hartmannsdotter

II Birgitta Frese (k. välillä 1510-16) ∞ Jürgen van Meideburg

III Greta van Meideburg (k. 1494) ∞ Hans van Asken

IV NN Hansdotter van Asken (s. 1467) ∞ Johan Henriksson Fleming

V Karin Johansdotter Fleming ∞ Jakob Hansson Skalm

VI Elisabet Skalm (k. 1584) ∞ Bertil Göransson Mjöhund

VII Margareta Mjöhund (k. >1614) ∞ Bertil Ekelöf

VIII Margareta Ekelöf (k. 1676) ∞ Clas Galle

IX Märta Galle (k.n. 1646) ∞ Johan Ramsay

X Margareta Ramsay (k. 1702) ∞ Anders Munck af Fulkila

XI Claes Munck af Fulkila (k. 1716) ∞ Helena Hästesko-Fortuna

XII Claes Göran Munck af Fulkila (1704-1761) ∞ Magdalena Rehausen

XIII Agneta Sofia Munck af Fulkila (1740-1813) ∞ Adolf von Numers

XIV Jakob von Numers (1787-1842) ∞ Beata Segersteen

XV Amalia von Numers (1807-1900) ∞ Lars Gabriel Krogius

XVI Elise Gustava Krogius (1829-1904) ∞ Edvard Engelbert Neovius

XVII Lars Neovius (1850-1916) ∞ Anna von Törne

XVIII Aino Maria Neovius (1876-1945) ∞ Arthur Hjelt (1868-1931)