Mummostani

Seppeleensitojatar Aino Neovius

Filosofisen tiedekunnan promootio 1897

   ”Joulukuun 11 p:nä, siis kaksi viikkoa ennen jouluaattoa, v. 1876 avasi silmänsä muuan pieni tyttönen. Hänen äitinsä vuoteen vierellä istui lääkäri tunnustellen valtimoa ja pudistellen päätään. Lapsi sai kuitenkin pitää äitinsä ja on monesta sairaudesta ja heikkoudesta huolimatta saanut pitää hänet tähän päivään saakka.”

   Näin mummoni Aino Maria Hjelt (Neovius) kirjoitti 50-vuotiaana lapsuusmuistelmiensa alkusanoiksi. Vaikeasta synnytyksestä selviytynyt äiti oli Anna Neovius (von Törne).

   Isänsä Lars Neoviuksen (myöh. Nevanlinna) kotona Aino kasvatettiin fennomaaniksi. Aino oppi kuitenkin jo pienenä lapsena puhumaan ruotsia kun hän perheen asuessa Vironkadulla kävi usein mummonsa Elise Krogiuksen luona pari kerrosta ylempänä. Tämä tapahtui tietenkin salassa isältä. Kouluikään saakka Aino kulki kesät, talvet puettuna kansallispukuun, jonka takia tuttavat kutsuivat häntä ”Jääsken Ainoksi”. Omasta mielestään Aino oli lapsena ”kovin arka ja ujo ja pelkäsi olevia ja olemattomia”. Suuri tapaus Ainon elämässä oli, kun hän 5-vuotiaana sai olla muutamien muiden pikkutyttöjen mukana viemässä kukkia itse J. W. Snellmanille hänen täyttäessään 75 vuotta.

   Ennen koulunkäynnin alkamista alkoivat luku- ja kirjoitusharjoitukset Anna-äidin johdolla. Topeliuksen Maamme-kirjasta luettiin historiallisia kappaleita. Venäläisten julmuus ja Suomen kansan muinaiset kärsimykset tekivät syvän vaikutuksen pieneen Ainoon.

   Koulua Aino kävi Helsingin Suomalaisessa tyttökoulussa, josta sai päästötodistuksen 16-vuotiaana. Tämän jälkeen hän kävi yksityisoppilaana Helsingin Suomalaista Yhteiskoulua, josta valmistui ylioppilaaksi vuonna 1896. Aino opiskeli vuoden verran Helsingin Suomalaisessa Jatko-opistossa, jossa hän saavutti opettajan pätevyyden. Aino oli opettajana Tehtaanpuiston koulussa ja toimi lisäksi yksityisopettajana. Suomen kielen käyttäjänä Aino oli taitava, ja hän käänsi esimerkiksi yliopiston rehtoriksi valitun lankonsa Edvard Hjeltin yliopistollisia puheita ruotsista suomeksi.

   Viikko ennen juhannusta vuonna 1898 Aino ja filosofian tohtori, teologian kandidaatti Arthur Hjelt julkaisivat kihlauksensa Ainon vanhempien kesäpaikassa Jämsän Juokslahdella. Juhannuksen jälkeen Aino vieraili ensimmäisen kerran Arthurin isän, arkkiatri Otto Hjeltin luona Lepolassa. Seuraavana keväänä Arthurin lanko Savonlinnan piispa Immanuel Colliander vihki heidät Saksalaisessa kirkossa. Samana iltana nuoripari astui laivaan. Häämatkan luonteesta voi päätellä jotain Ainon muistelmista:

   ”Matka kulki Hangon, Köpenhaminan ja Berlinin kautta Erlangeniin, jossa saimme asunnon rouva Rose Schubertin luona Schleifmühlstrasse 3. Arthur kuunteli prof. Zahnin, Müllerin ja sittemmin myös Lotz’en luentoja. Zahnin ja Müllerin perheissä seurustelimme paljon. Sitäpaitsi kävimme joskus prof. Casparin, Lotz’in, Ervald’in, Ihmels’in, Wiegand’in, rouva Letzschwitz’in ja rouva Gloël’in luona. Laajempaan tuttavapiiriimme kuuluivat Tohtori Seidel rouvineen, Tohtori Köberle, Herman Mitius, Schneider ja kandidaatti Amundsen.”

   Mummon kirjoittamat muistelmat sisältävät jatkossa pääasiassa tietoja Arthurin monista ulkomaanmatkoista ja perheen- ja sukupiirin tapahtumista. Kirjeissään hän avasi enemmän omia tuntojansa, kuten huolensa siitä, miten pystyy ja jaksaa hoitaa velvollisuutensa miehensä, lastensa ja omien käännöstöittensä suhteen. Kesällä 1907 Arthur oli herättäjäjuhlilla Lapualla ja kun kerrankin siihen oli mahdollisuus, hän pyysi Ainoa lähtemään mukaan. Pitkässä kirjeessään Aino kertoo vaikeudestaan päättää lähteä tai jäädä kotiin. Hän oli jo pakannut tavaransa ja peruuttanut hevosen Lepolan oven eteen lähteäkseen asemalla kun päätti sittenkin olla lähtemättä.

   ”Mutta en voi päästä varmuuteen siitä, että olisin oikeutettu lähtemään. En ainakaan voi käsittää sitä velvollisuudekseni. … Epäilen tulisiko Aunen [2-vuotias tytär] velli kyllin huolellisesti valmistetuksi ja kattila tarkasti pestyksi. Olen tänään vähän koettanut muita siihen totuttaa ja huomaan aina, kuinka alituiseen täytyy olla siinä itse. … Lisbet [Hjelt] ei tahdo ottaa mitään vastuulleen, kun Aune ei ole oikein tavallisessa olossaan. Tarkkaa hoitoa hän tarvitsee sekä lämmön että ruuan suhteen ja keneltä sitä voi edellyttää? Ruoka täytyy sovelluttaa vatsan mukaan. Kirvelevin sydämin ja melkein kyynelsilmin kiellän sinulta pyynnön tulla, mutta en täysin hyvällä omallatunnolla muuta voi. … Ovathan nämä mietteet myös vaikuttimena tekooni, kun kieltäydyn noudattamasta pyyntöäsi. Teen sen ollakseni lasten luona ja saadakseni enemmän aikaa työhöni, jotta voisin sitä paremmin ja tyynemmällä mielellä tehdä. Siitähän koko kotimme voittaisi paljon - kaikki sen jäsenet – sinäkin.” (Kirje Arthurille 27.7.1907)

   Itse en koskaan saanut tavata mummoani, hän kuoli syyskuussa 1945. Kolmetoista ja kuusitoista vuotta vanhemmilta sisarpuoliltani olen kuullut heidän omakohtaisia kokemuksiaan mummostamme. Mummon kirjoittamat lapsuudenmuistot, muistelmat avioliiton ajalta ja lukuisat säilyneet kirjeet ovat auttaneet elävän kuvan muodostamisessa hänestä.

   Aino Maria Neoviuksen kaikissa esivanhempain sukulinjoissa tulee vastaan koko joukko Suomen ja Ruotsin historian merkittäviä sukuja. Niihin perehtymällä historia on yleisemminkin avautunut minulle aivan uudella ja mukaansatempaavalla tavalla. Parinkymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut tarinoita näistä suvuista lähinnä perhepiirilleni. Tähän blogiin olen pöytälaatikostani poiminut sellaisia juttuja, jotka saattavat kiinnostaa muitakin lukijoita.

--------------------------

Hjelt, Aino: Lapsuudenmuistelmia 1876-84.
Hjelt, Aino: Yhteisiä muistoja 1898-1930.
Hjelt, Arthur: Käsikirjoituskokoelma. Coll. 77:6,17,23. Kansalliskirjasto.
Hjelt, Erkki: Kirjekokoelma 1907-1945