keskiviikko 12. elokuuta 2020

Majuri von Törnen repaleinen mantteli

            Häll´ oli keskellä kuin piirin napa
            noin hajasäärin seistä korska tapa


   


(Kuvat piirtänyt Albert Edelfelt Vänrikki Stoolin tarinoihin vuonna 1900)

   Yksi luku Vänrikki Stoolin tarinoissa kertoo ukko von Törnestä. Kyseessä on majuri Johan Reinhold von Törne, joka 1808-09 sodan aikana toimi Savon rykmentissä Pieksämäen komppanian päällikkönä. Runeberg kuvailee hauskassa tekstissään Törneä juurevana, kansanomaisena ja maataan rakastavana suomalaisena, jolla ”sydän sykki alla pölkyn pinnan” ja jota ”suott’ ei kansa kehu”.

   Suomen sodassa von Törne osallistui Lapuan, Alavuden ja Oravaisten taisteluihin. Vänrikki Stool kertoo Lapuan taistelun aikana sattuneesta tapauksesta, jossa von Törnen korskea tapa seistä hajasäärin koitui hänen pelastuksekseen. Vihollisen luoti läpäisi hänen manttelinsa helman edestä ja takaa, mutta manttelin kantaja säilyi vahingoittumatta hajasäärisen asentonsa ansiosta. Runebergin säkeet kuvaavat tapauksen ja Törnen julmistumisen niin eloisasti, ettei niihin ole mitään lisättävää.



Manttelin repaleet edestä  ja takaa Albert Edelfeltin kuvaamina.

  Tapaavan lievettään hän tunsi jonkin,
kurottui, katsoi: puhki on kuin onkin!
Hän nosti toista, nosti toista - voi,
on reikä molemmissa, surma soi!

  Hän närkästyi ja korvan juurta raapi:
”Työn tästä Martti räätäli nyt saapi!
Taa juokse, katso, Jukka kulta, hoi,
mitenkä siellä selkäpuoli voi!”

  Ja hätään juoksi vanha renki Jukka:
”Voi, herra, hullumpi on täällä hukka,
edessä vielä lieve jäljell’ ois,
repale tässä vaan, ja päärme pois!”


  Nyt Törne julmistui: ”Sen mokomakin,
mult ampuu aivan tärviölle takin,
jok’ yllä päivää toista tuskin lie!
Päin, pojat! Nyt sen lemmon lempo vie!”


   von Törnen manttelin tärveltymispaikka on melko tarkkaan paikannettavissa oheisen Lapuan taistelua esittävän aikalaiskartan avulla. Ruotsalaiset joukot on merkitty sinisellä ja venäläiset punaisella. von Törnen Pieksämäen komppania taisteli osana Savon jääkärirykmenttiä Lapualta Kauhavalle ja Kuortaneelle johtavien teiden välisessä maastossa (ympyröity).



 (Striden vid Lappo den 14. Juli 1808, Centraltryckeriet Stockholm)

   Olen tätä tarinaa kertonut tutuilleni hieman väritetyssä muodossa: mikäli majuri von Törneä kohti ammuttu luoti olisi osunut vain hilkun verran ylemmäs, minua ei olisi olemassa. Törne on nimittäin mummoni isoisän isä. Olen kuitenkin aina lisännyt rehellisesti, ettei se ihan niin olisi voinut mennä, sillä majuri von Törnen nuorin poika Johan Ulrik von Törne (mummoni isoisä) oli Lapuan taistelujen aikaan jo puolitoistavuotias. 

-----------------------------------
Tämän tarinan päähenkilön ja mummoni välinen jälkeläislinja:

I  Johan Reinhold von Törne (1752-1810) ∞ Hedvig Sofia von Essen (1765-1808)

II Johan Ulrik von Törne (1806-70) ∞ Fredrika Juliana von Essen (1813-1901)

III Anna Lovisa Kristina von Törne (1853-1933) ∞ Lars Theodor Neovius (1850-1916)

IV Aino Maria Neovius (1876-1945) ∞ Arthur Hjelt (1868-1931)

----------------------------------
Rantatupa, Heikki: Historialliset kartat.
Runeberg, J.L.: Vänrikki Stoolin tarinat, Helsinki 1957
Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusrullat 1801-04 ja palkkausluettelot 1804-11.
Wirilander, Kaarlo: Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718-1810. Helsinki 1957










perjantai 24. heinäkuuta 2020

Suitian ankara Hebla-rouva

Siuntion Suitia
Heblan huomenlahja (1540-45)

   Valtaneuvos Erik Flemingin puolison, Hebla Siggesdotterin, vanhemmat kuuluivat Ruotsin vanhimpiin mahtisukuihin: isä oli Sigge Larsson Sparre ja äiti Kristina Magnusdotter Natt och Dag (uradel). Ruotsin lipun värien arvellaan pohjautuvan keskiaikaiseen Natt och Dag-vaakunaan. Mainitut neljä henkilöä ovat mummoni esivanhempia.


   Erik Fleming rakennutti 1540-45 Siuntioon puolisonsa arvolle sopivan asuinkartanon, Suitian. Alakerta ja maanalainen kerros tehtiin harmaakivestä seinävahvuuden ollessa reilusti yli metrin puolustuksellisen tarkoitusperänsä mukaan. Ajan tavan mukaan kellari ja ensimmäinen kerros olivat taloustiloja. Yläkerta eli varsinainen asumakerros tehtiin hirrestä ja laudasta. Suurena uutuutena Suomessa rakennukseen tehtiin neljä lasi-ikkunaa, joiden kehykset valmistettiin kalkkikivestä Tallinnassa.

   Erik Fleming omisti myös Kuitian linnan Paraisilla. Puolisot asuivat molempia kartanoitaan, mutta yleensä Erikiä kutsuttiin Kuitian Herraksi ja Heblaa Suitian Rouvaksi


Hänen ankaruutensa ”lähtee matkalle” (1541)

   Keskiajalla ja uuden ajan alussa vain ylempään aateliin kuuluvan miehen puolisoa sai nimittää rouvaksi (fru, husfru). Alempaan aateliin tai muihin säätyihin kuuluvan miehen aviopuolisot olivat vaimoja tai emäntiä (hustru). Erityisesti puhuteltaessa ja kirjeissä oltiin hyvin tarkkoja näistä nimityksistä.

   Suitian Hebla-rouvan elämää valottavat rahtusen verran kartanon voudin Erik Håkanssonin kirjeenvaihto Tallinnaan kauppias Alert Dreikopille. Vouti käytti emännästään sanontaa ”ankara rouva” (strengie frue). Sillä ei tarkoitettu rouvan luonteenpiirrettä, vaan korostettiin hänen asemaansa kartanon kotitalouden kiistämättömänä hallitsijana.

   "... hänen ankaruutensa [Hebla-rouva] on asianmukaisesti vastaanottanut kaksi kivipullollista viiniä ja pomeransseja, jotka olette lähettäneet, kaikesta tästä antaa hänen ankaruutensa mitä suurimmassa määrin kiittää teitä ... Yhden kivipullon palautan teille seuraavalla laivalla, joka täältä lähtee, samoin kuin lähettämänne kolme messinkimaljaa. Sillä yksikään näistä maljoista ei ole hänen ankaruudelleen sovelias .. tällaisessa kotitaloudessa eivät kelpaa heikkotasoiset tuotteet."  (Erik Håkansson 8.7.1541)

   Vuonna 1541 joulun lähestyessä vouti kertoo kirjeissään emäntänsä lähtevän matkalle.

   "En voi myöskään olla kertomatta, että mikäli Kaikkivaltias Luoja sallii rouvani matkan sujua hyvin, mitä joulun aikoihin odotetaan tapahtuvaksi, niin ...

... ankara rouva ... antaa rakastavasti pyytää, että lähettäisitte hänelle kaksi luotia tuoretta galanga-juurta ... sillä se olisi hänelle nyt tarpeeseen Joulun aikoihin. ... Lisäksi pyytää ankara rouvani lähettämään neljä kyynärää ihonväristä englanninverkaa tai sellaista vihreää, jota lähetitte minulle, joka olisi kyllin taipuisaa lasten housuihin. Suitiassa Sielujen päivänä [2.11.] 1541.  Erik Håkansson”

   Hebla-rouva ei suinkaan ollut lähdössä joulun aikaan varsinaiselle matkalle. Vouti käytti sanaa resa peiteilmauksena, jolla viitattiin ankaran rouvan odotettavissa olevaan synnytykseen. Kuten sen ajan matkustamiseen, niin myös raskauteen ja synnytykseen liittyi riskejä ja pelkoja. Inkiväärin kaltaista, kaukaa Aasiasta laivattua galanga-juurta (Alpinia officinarium) käytettiin synnytyksen helpottamiseen.

   Jälkipolville ei valitettavasti ole jäänyt tietoa, kuka tuo mainittu joulukuuksi 1541 odotettu lapsi oli. Hebla-rouvan kolmesta tunnetusta lapsesta kyseeseen voi tulla vain tytär Filippa, mutta lapsi on voinut olla joku muukin, joka on synnytyksessä tai heti sen jälkeen kuollut.


Tarmokas leskirouva (1548-1570)

   Vuonna 1548 Hebla-rouva jäi leskeksi. Hän oli puolisoaan yli kaksikymmentä vuotta nuorempi ja jäi asumaan Suitian kartanoon vielä pariksi vuosikymmeneksi. Hebla oli saanut kartanon huomenlahjakseen eikä Erik Flemingin perillisillä ollut oikeuksia kartanoon vanhan rouvan elinaikana. Hebla sai pitää myös joitakin Erik Flemingin läänityksiä Suomessa, mutta tästä hyvityksenä kuningas Kustaa Vaasa kuitenkin vaati Heblalta hänen Ruotsissa sijaitsevia tilojaan minkä lisäksi rouva luovutti kuninkaalle satapäisen lauman englanninlampaita.

   Jos leskirouva kuninkaan suuntaan kuvasikin itseään kovin poloisena, kartanoväelleen hän oli edelleen ”ankara leskirouva”. Nyt leski otti hoidettavakseen tehtäviä, joista aiemmin olivat vastanneet hänen miehensä tai voutinsa. Hebla jatkoi kauppayhteyksien ylläpitoa Tallinnaan ja suunnitteli kauppalaivastonsa laajentamista. Tarvittavien lupakirjojen hän arveli ilmeisesti heltiävän helpommin naisten kesken ja hän kääntyikin kuningatar Margaretan puoleen. Kirje tarjoaa mielenkiintoisen esimerkin siitä miten aatelinen leskinainen pyrkii vetoamaan kuninkaaseen tämän puolison kautta.

   ”Kunnianarvoisin ruhtinatar [kuningatar Margareta], kaikkein armollisin Rouvamme, olen anonut purjehduslupaa kauppalaivalle, jonka olen antanut rakennuttaa autuaasti edesmenneen mieheni Herra Erik Flemingin (Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen) kuoleman jälkeen, yhdessä Teidän uskollisten turkulaisten alamaistenne, Henrik Klaussonin, Henrik Gröpin ja Knut Kappan kanssa, jolla laivalla olemme aikoneet purjehtia [Tanskan salmien tuolle puolen] ... pyydän teidän armoanne siksi kaikkein alamaisimmin, että teidän armonne tahtoisi olla tässä asiassa suopea meille, teidän uskollisille alamaisillenne, ja auttaa meitä Rakkaan Armollisen Herramme edessä, jotta voisimme saada kyseisen [lupa]kirjeen. Jos Kaikkivaltias Jumala antaa matkan sujua hyvin, eivät hänen Armollinen Herruutensa taikka teidän armonne jää unohdetuiksi jne.”  (Hebla Siggesdotter kuningatar Margaretalle 2.2.1551)

   Yleisesti ottaen lesket pyrkivät säilyttämään, luovuttamaan tai myymään pois edesmenneeltä mieheltä jäänyttä maaomaisuutta. Hebla-rouva sen sijaan laajensi ostamalla omaisuuttaan ja puolusti sitä maakiistoissa.

   ”Nämä alla mainitut [tilat] olen minä Hebla Siggesdotter ostanut autuaasti edesmenneen mieheni, herra Erik Flemingin kuoltua. [10.5.1550] annoin näille alla mainituille 20 markkaa kaikista heidän osuuksistaan Storträskin, Gossekullan ja Gamlabyn välissä. Ja puolet mainitusta järvestä kuului minulle aiemmin, joten koko järvi kuuluu nyt minulle.(Heblan merkintöjä Erik Flemingin maakirjaan.)

   Kustaa Vaasan jäätyä leskeksi vuonna 1551 Hebla-rouva kirjoitti kuninkaalle, että hän oli valmis matkustamaan hoviin huolehtimaan kuninkaan "rakkaista pienistä lapsista". Tällainen kunniatehtävä olisi tuonut Heblan lapsineen lähelle kuningasperhettä. Vastauskirjeessään Kustaa Vaasa kiitti kohteliaasti tarjouksesta ja käänsi kieltonsa ystävälliseksi huolenpidoksi:

   "Meidän erityinen armomme jne.
   Rakas Hebla-rouva, olemme saaneet kirjeenne, jossa Te ilmoitatte, että tahdotte keväällä (kuten syksyllä lupasitte) matkustaa luoksemme ja jäädä rakastettavien pienten lastemme luokse jne. Voimme kuitenkin kuvitella, rakas Hebla-rouva, että teidän tai muiden, joilla on kartano tai talous, erityisesti siellä suunnalla valtakuntaa, ei voi olla kohtuullista matkustaa sieltä ja jättää asuntonne ja omaisuutenne pitkäksi aikaa huolimattoman väen haltuun. Kuitenkin kiitämme teitä hyväntahtoisuudestanne ja täten tahdomme teidät säästää pitkältä matkalta
.”


Kuninkaan vierailu (joulukuu 1555)

   Joulukuun alkupäivinä vuonna 1555 matkallaan Viipurista Turkuun Kustaa Vaasa pysähtyi kahden päivän ajaksi tervehtimään Suitian leskirouvaa. Silloin kuningas tapasi ensimmäisen kerran Heblan 20-vuotiaan reipasotteisen Klaus-pojan, josta tuli myöhemmin marski ja Suomen käskynhaltija. Samalla vierailullaan kuningas kävi tutustumassa myös Ojamon kaivokseen, jonka toiminta oli hiljentynyt Erik Flemingin kuoleman jälkeen. Kuningas piti kaivostoiminnan jatkamista tärkeänä valtakunnalle ja jonkin ajan kuluttua Ojamo siirtyikin Erik Flemingin perillisiltä kruunulle. Hyötynäkökohdat rajoittivat majesteetillista hyväntahtoisuutta.

   Jouluksi kuninkaan seurue pysähtyi Turun linnaan, jonne oli juhlaa varten hankittu tynnyreittäin simaa sekä kastanjoita, rusinoita ja muuta jouluista syötävää. Linnan isäntänä toimi vastikään Suomen herttuakunnan hallittavakseen saanut Juhana-herttua. Myös Hebla-rouva lapsineen ja seuralaisineen oli kutsuttu. Vaasa- ja Fleming-sukujen näinkin läheinen kanssakäyminen saattoi johtua siitä, että kuningasperhe muistutti vielä asemaltaan niitä ylimysperheitä, joiden keskuudesta se oli itsekin lähtöisin. Kustaa Vaasa oli arvostanut suuresti luottomiestään Erik Flemingiä ja läheiset suhteet Erikin perheeseen jatkuivat hänen kuolemansa jälkeenkin.

   Vuonna 1560 Heblan lapset olivat jo siinä iässä, että leskirouva ilmoitti luopuvansa Suitian kartanon hallinnasta ja lasten velvollisuudeksi tuli huolehtia iäkkään äitinsä tarpeista. Pojat Joakim ja Klaus takasivat omasta ja sisarensa Filippan puolesta, että heidän rakasta äitiään palvelijoineen kestittäisiin muun muassa humalilla, teuraslihalla, siipikarjalla ja riistalinnuilla. Syytinkisopimukseen sisältyivät lisäksi ruuan ja oluen valmistus, polttopuut ja hevosten ravinto. Näin Hebla-rouva nautti turvatusta ylläpidosta kuolemaansa asti 1570-luvun alkupuolella. 

-------------------------------------------------------------

Tämän tarinan päähenkilöstä mummooni johtava sukupuun oksa:

I  Hebla Siggesdotter Sparre -1570 ∞ Erik Fleming 1487-1548

II Joakim Fleming 1534-1563 ∞ Agda Persdotter

III Anna Fleming 1562-1608 (?) ∞ Hieronymus Birkholtz sr.

IV Hieronymus Birkholtz jr. 1595-1639 ∞ Hebla Ållongren

V  Ingeborg Birkholtz 1621-1674 ∞ Johan Giös sr.

VI Johan Giös jr. 1647-1697 ∞ Sofia Ille

VII Carl Giös 1676-1717 ∞ Sofia Klingspor

VIII Beata Giös 1715-1764 ∞ Carl Numers

IX Adolf Numers 1745-1809 ∞ Agneta Munck af Fulkila

X Jakob von Numers 1778-1842 ∞ Beata Segersteen

XI Amalia von Numers 1807-1900 ∞ Lars Krogius

XII Elise Krogius 1829-1904 ∞ Edvard Neovius

XIII Lars Neovius 1850-1916 ∞ Anna von Törne

XIV Aino Neovius 1876-1945 ∞ Arthur Hjelt

--------------------------------------

Lahtinen, Anu: Omaisuutta, ystäviä ja vaikutusvaltaa. Avioliittojen merkitys Flemingin sukupiirissä. Historiallinen aikakauskirja vol. 100, 2002

Lahtinen, Anu: Arkea ja juhlaa Flemingien mailla. Arki ja läheisyys, toim. Terhi Kivistö.
Turun historiallinen yhdistys, 2002

Lahtinen, Anu: Flemingin sukupiiri keskiajalla ja uuden ajan alussa. (Lounatvuori * )

Lahtinen, Anu: Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset: naiset toimijoina Flemingin
sukupiirissä 1470-1620, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007.

* Lounatvuori, Irma & Knapas Marja Terttu (toim.): Louhisaaren kartano. Suku ja rälssi –
säteri ja kirkko. 2005

Svenska Riddarhus: Ätt- och vapendatabas. http://www.riddarhuset.se/jsp/index.jsp?id=553

Syrjö, Veli-Matti: Fleming, Erik. Amiraali, valtaneuvos, Etelä-Suomen laamanni.
Kansallisbiografia 2001.

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Sysmäläinen



   Ylläolevassa kuvassa Sirkka Sari ja Olavi Reimas esittävät mummoni 1600-luvulla eläneitä esivanhempia Brita Ekestubbea ja Arvid Tandefeltia. Jalmari Finne kirjoitti vuonna 1910 hupaisan historiaromaanin Sysmäläinen, joka sovitettiin myös näytelmäksi ja vuonna 1938 elokuvaksi (ks. täältä).


Hammasvammoja

   Sysmän Rapalasta kotoisin ollut Arvid Henriksson kuului kahden hevosen vänrikkinä Henrik Månssonin lippueeseen vuonna 1614. Arvid soti Venäjällä ja Liivinmaalla sekä sen jälkeen 30-vuotisessa sodassa Saksassa ja kohosi ratsumestariksi Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentissä. Hän oli hakkapeliitta jos kukaan. 



   Leipzigin taistelussa heinäkuussa 1631 Arvid Henrikssonin suuhun osui luoti ja hän menetti kolme hammastaan. Vuotta myöhemmin Lützenissä häneen suuhunsa osui taas luoti, joka tällä kertaa takertui kurkkuun. Vuosien ajan luoti aiheutti kovia tuskia, mutta lääkärit eivät pystyneet poistamaan sitä. Vasta vuonna 1640 helpotti, kun Arvidin veljen puoliso Brita Sigfridsdotter onnistui poistamaan luodin.

   Vuonna 1650 kuningatar Kristiina palkitsi Arvid Henrikssonin sota-ansiot aateloimalla hänet ja antamalla hänelle läänityksen. Arvid otti aatelisnimekseen Tandefelt taistelukentille jääneitten hampaittensa mukaan. Aatelisvaakuna noudatti samaa tyyliä; vaakunan yläkenttään on kuvattu kolme hammasta ja alempaan kolme luotia. Läänityksensä ansiosta Arvid Tandefelt nousi veroista vapaaseen luokkaan eli rälssiin. Hän sai läänitysalueensa tulot itselleen joutumatta maksamaan kruunulle veroa. Rälssisäterin eli asuinkartanonsa hän rakennutti itselleen melko lähelle Sysmän kirkkoa Voipalan kylään. Sieltä oli Päijännettä pitkin suhteellisen lyhyt matka hänen lapsuudenkotiinsa Rapalaan, jossa hänen veljensä asui perheineen.


   Vasta-aateloitu Arvid Tandefelt joutui kerran suukopuun toisen aatelismiehen, Aleksander Reidin kanssa ja kunniaansa puolustaakseen vaati tätä kanssaan ulos miekan mittelöön. Muut paikalla olevat pääsivät kuitenkin väliin ja miehet palasivat sovinnossa takaisin sisälle. Reidin alettua kuitenkin uudestaan haastaa riitaa hyökkäsi Tandefelt hänen kimppuunsa. Siinä rytäkässä hänen peukalonsa sattui menemään Reidin suuhun, jolloin tämä vimmastuksissaan puri peukalon poikki sellaisella voimalla, että menetti itse kaksi hammasta.

   Arvid Tandefelt oli 1630-luvulla solminut avioliiton Brita Ekestubben kanssa. Everstiluutnantti Henrik Ekestubbe ja hänen vaimonsa järjestivät häät todennäköisesti Olkkalan säterissä Vihdissä, mistä morsian oli kotoisin. Henrik Ekestubbe oli vuonna 1621 ollut mukana valtaamassa Riikaa ja kun Kustaa II Aadolf 1630-luvun alussa hyökkäsi Saksaan uskon veljiään puolustamaan, oli hänenkin lähdettävä sotaan mukaan. Arvid Tandefelt soti samoilla taistelukentillä, joten nämä kaksi hakkapeliittaa ovat hyvinkin voineet niinä aikoina sopia avioliitosta, joka liittäisi kaksi mahtisukua toisiinsa.

   Arvid ja Brita ehtivät asua uudessa kartanossaan, Hovilassa vain muutaman vuoden, sillä Kaarle X Kustaan päätettyä hyökätä Puolaan joutui Brita hyvästelemään sotaan lähtevän aviomiehensä. Tältä sotaretkeltä Arvid Tandefelt ei enää palannut, sillä hän kaatui vuonna 1656 käydyssä taistelussa Puolassa. Leskeksi jäätyään Brita meni naimisiin luutnantti David Reidin kanssa, joka oli aikoinaan purrut poikki Britan edellisen puolison peukalon. Jäätyään toistamiseen leskeksi Brita eli Hovilassa vielä viisi vuotta. Viimeisen leposijansa hän sai Sysmän kirkon lattian alla, jonne hänet maaliskuussa 1695 haudattiin.

---------------------------------------

Tämän tarinan päähenkilöistä mummooni johtava sukupuun oksa:

I Arvid Tandefelt n.1590-1656 ∞ Brita Ekestubbe n.1615-1695

II Johan Tandefelt 1640-1712 ∞ Margareta Silverbögel -1727

III Adam Tandefelt 1683-1742 ∞ Christina Gripenberg 1693-1755 


IV Ebba Tandefelt 1730-1803 - NN Stuart

V Frederica Wrangel 1758-1825 ∞ Thomas Neovius 1756-1806

VI Johan Neovius 1787-1833 ∞ Gustava Burgman 1802-1884

VII Edvard Neovius 1823-1888 ∞ Elise Krogius 1829-1904

VIII Lars Neovius 1850-1916 ∞ Anna von Törne 1853-1933

IX Aino Neovius 1876-1945 ∞ Arthur Hjelt 1868-1931

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Agdan kamari

   

  
   Kuvassa näkyvä makuukamari sijaitsee Kalmarin linnassa Eerik XIV:n vastaanottosalin vieressä. Museoväki on sisustanut sen 1500-luvun ylhäisön tyyliin. Seinällä näkyy Eerik XIV:n muotokuva (maalannut Domenicus Verwilt). Kamari on nimetty sen käyttäjän Agda Persdotterin mukaan Agdan kamariksi (Agdakammaren). Mummoni on eräs Agdan jälkeläisistä 13 sukupolven päässä (ks. alla).

   Vaikka Agda Persdotteria ei kouluhistoriassa mainitakaan, niin hän oli kuitenkin keskeinen henkilö kymmenen vuoden aikaisissa tapahtumissa 1558-68 Ruotsin hovissa. En tiedä onko tapahtumista kirjoitettu näytelmää, mutta sellaisen voisi hyvin kirjoittaa pelkästään historiallisiin faktoihin perustuen.

Pääosissa:

Eerik ...... kruununprinssi Erik Gustafsson Vasa, Ruotsin kuningas Eerik XIV                      1560-68
Agda ...... Agda Persdotter, Eerikin frilla, Joakim Flemingin puoliso
Joakim ..  Joakim Fleming, kamarijunkkari, Suomen käskynhaltija Klaus                            Flemingin veli
Kaarina .. Kaarina Maununtytär, Eerikin frilla ja puoliso, Ruotsin kuningatar 1568

Tapahtumapaikat: Kalmarin linna ja Tukholman Tre Kronor -linna.



Kalmar Slott


Agda-frilla

   Herttua-aikanaan vuonna 1558 Eerik siirsi hovinsa Kalmarin linnaan mukanaan ”frillansa” Agda Persdotter. Sanalle frilla on vaikea löytää oikeata ilmaisua suomenkielestä, joten jätän sen kääntämättä. Keskiajalla ja vielä 1500-luvulla oli yleistä, että ruhtinaat ennen avioliittoaan elivät avioliitonomaisessa suhteessa frillansa kanssa. Silloin frilloilla oli tiettyjä laillisia oikeuksia, he olivat sosiaalisesti hyväksyttyjä ja arvostettuja naisia. Ruhtinaan avioiduttua hänen oli turvattava frillan toimeentulo; se tapahtui yleensä maaomaisuutta lahjoittamalla. Tässä suhteessa frillojen asema oli ainutlaatuinen; heidän lisäkseen naisista vain lesket ja abbedissat saattoivat hallita maaomaisuutta. Lain mukaan ruhtinaan oli myös turvattava tällaisesta suhteesta syntyneitten lastensa toimeentulo; heillä oli oikeus tiettyyn perintöosaan isänsä jäämistöstä. Uskonpuhdistuksen jälkeen kirkon vaikutuksesta frillat vähitellen hävisivät ruhtinaitten hoveista ja tilalle tulivat vähemmän julkiset rakastajattaret vähemmin oikeuksin.

   Agda Persdotter oli ilmeisesti suomalaisperäisen raatimies Peder Klemetssonin tytär. Lapsuuskoti sijaitsi Tukholmassa Pyhän Nikolauksen portilla (lähellä Slussenia), jonka takia Agda tunnettiin myös nimellä ”Agda i Porten”. Kauneutensa ja ilmeisen miellyttävän persoonallisuutensa takia Agdalla oli myös toinen lisänimi ”Charitas” (rakkaus). Agda oli kruununprinssi Eerikin ensimmäinen ”frilla” ja heidän ensimmäinen yhteinen lapsensa Virginia Eriksdotter syntyi 1. tammikuuta 1559 Kalmarissa.

   Samoihin aikoihin, Eerikin ollessa vielä kruunuprinssi, oli aloitettu hänen puolisonsa ja tulevan kuningattaren haku. Juhana-veli matkusti Englantiin välittämään Eerikin kosinnan kuningatar Elisabet I:lle. Tuloksena oli käytännössä rukkaset; Elisabet vaati Eerikin saapuvan esittämään kosintansa henkilökohtaisesti. Asia edistyi sen verran, että Eerik matkusti Tukholman Tre Kronor-linnaan matkaa valmistellakseen. Agda oli tietysti mukana ja siellä syntyi heidän toinen tyttärensä Constantia Eriksdotter 13. päivänä kesäkuuta 1560. Englannin matka ei kuitenkaan toteutunut kuningas Kustaa Vaasan kuoltua syyskuussa.

Tre Kronor

Agda-rouva

   Yleensä kun prinssit suunnittelivat tulevan kuningattarensa kosintaa, tapoihin kuului suhteen lopettaminen frillan kanssa ja näin Eerik XIV:kin toimi - aluksi. Agda sai ensi alkuun toimeentulonsa turvaamiseksi Eknaholmin kartanon sekä verovapaita maatiloja. Sen jälkeen Eerik järjesti Agdalle puolison hovistaan; kamarijunkkari Joakim Fleming ja Agda Persdotter vihittiin syyskuussa 1561. Joakim omisti jo entuudestaan mm. perintönä saamansa Kuitian linnan Paraisilla ja sai nyt lisäksi puolisonsa huomenlahjana uutta maaomaisuutta Ruotsista. Perintöongelmien välttämiseksi Eerikin ja Agdan 1- ja 2-vuotiaat tyttäret oli ennen vihkimistä annettu kuninkaan sisaren Cecilian holhoukseen. Kaikki järjestelyt eivät tapahtuneet sovussa, sillä Eerik antoi Cecilialle luvan käyttää voimakeinoja ja kaikkia tarpeellisiksi katsomiaan tapoja tyttärien riistämiseksi Agdalta.

   Joakim Fleming ja Agda Persdotter saivat heti vihkimistä seuraavana vuonna 1562 tyttären, Annan. Hän jäikin heidän parivuotisen avioliittonsa ainoaksi yhteiseksi lapseksi. Anna Flemingistä jatkuu siis mummooni johtava jälkeläislinja. Anna Flemingin elämä oli hyvin tapahtumarikas, siitä on Asko Ivalo kirjoittanut historiallisen romaanin vuonna 1898.


Agda-leskestä tulee jälleen frilla

   Vuonna 1563 Eerik XIV lähetti 29-vuotiaan Joakim Flemingin Liivinmaalle, jossa oli alkanut ns. Pohjoismainen seitsenvuotinen sota. Sen jälkeen Joakimin vaiheista ei tiedetä mitään. Agdan jäätyä leskeksi suhde Eerik-kuninkaaseen alkoi ilmeisesti uudelleen. Eerik XIV:n kolmas avioton lapsi Lucretia Eriksdotter syntyi vuonna 1564 ja vaikkei siitä olekaan todisteita, niin yleisesti arvellaan äidin olleen Agda Persdotter. Tätä ei hovissa eikä varsinkaan Flemingin suvussa enää katsottu hyvällä. Joka tapauksessa kestettyään korkeintaan vuoden Erikin suhde Agdaan ja muihin mahdollisiin frilloihin päättyi, sillä vuonna 1565 heidän paikkansa otti 15-vuotias Kaarina Maununtytär, Eerikin tuleva puoliso ja kuningatar.

   Agda Persdotterin myöhemmistä vaiheista ei ole muuta tietoa kuin, että hän mahdollisesti solmi vielä uuden avioliiton. Sitä ennen pieni Anna-tyttö ja hänen merkittävä maaomaisuutensa Suomessa ja Ruotsissa oli annettu hänen setänsä Klaus Flemingin holhoukseen. Käytännössä Anna vietti kuitenkin lapsuutensa tätinsä Filippa Flemingin siipien suojissa Yläneen kartanossa. Agda ei siis itse saanut kasvattaa ketään neljästä tyttärestään kolmea vuotta vanhemmaksi, sitä ennen kolme hänen tyttäristään otettiin Vaasa-sukuun ja yksi Fleming-sukuun. Suvut pitivät tyttäristä kyllä hyvää huolta ja he solmivat kukin aikanaan korkeasäätyiset avioliitot.


-------------------------------------------
Tämän tarinan päähenkilöstä mummooni johtava sukupuun oksa:


Agda Persdotter 
∞ Joakim Fleming 1534-1563  

II Anna Fleming 1562-1608 (?) ∞ Hieronymus Birkholtz sr.

III Hieronymus Birkholtz jr. 1595-1639 ∞ Hebla Ållongren

IV Ingeborg Birkholtz 1621-1674 ∞ Johan Giös sr.

V  Johan Giös jr. 1647-1697 ∞ Sofia Ille

VI Carl Giös 1676-1717 ∞ Sofia Klingspor

VII Beata Giös 1715-1764 ∞ Carl Numers

VIII Adolf Numers 1745-1809 ∞ Agneta Munck af Fulkila

IX Jakob von Numers 1778-1842 ∞ Beata Segersteen

X  Amalia von Numers 1807-1900 ∞ Lars Krogius

XI Elise Krogius 1829-1904 ∞ Edvard Neovius

XII Lars Neovius 1850-1916 ∞ Anna von Törne

XIII Aino Neovius 1876-1945 ∞ Arthur Hjelt


------------------------------------------

Lahtinen, Anu: Järki ja tunteet 1500-luvun avioliittomarkkinoilla, Tieteessä tapahtuu 5/2006

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Ebba-rouvan avioero


Käräjöintiä

   Sysmäläisen kapteeni Adam Tandefeltin 18-vuotias tytär Ebba Maria Tandefelt vihittiin vuonna 1748 kenttävääpeli Johan Wrangelin kanssa (myöh. vänrikki). Kahden avioliittovuoden jälkeen Wrangel epäili vaimonsa eksyneen eräissä Kuhmoisissa joulukuussa 1750 pidetyissä häissä furiiri Carl Gestrinin sänkyyn. Ebba-rouva puolestaan ei suostunut palaamaan miehensä luokse, ennen kuin hänet todettaisiin syyttömäksi. Aviorikos- ja asumuserojuttua käsiteltiin Sysmän ja Padasjoen käräjillä kolmeen otteeseen. Talvikäräjillä 1754 pariskunta koruttomasti ja kiertelemättä kertoi, että heidän avioliittonsa oli alusta alkaen ollut täysin epäonnistunut ja onneton. Saman katon alla asuminen oli kerta kaikkiaan mahdotonta. Niinpä puolisot ilmoittivat anoneensa hänen Kuninkaalliselta Majesteetiltaan avioliittonsa purkua. Samalla he ilmoittivat lopettavansa kaiken käräjöinnin toisiaan vastaan. Wrangelin välit vaimonsa kanssa menivät siis kokonaan poikki, mutta anopin kanssa riitely tuossa vaiheessa vielä jatkui. Anoppi nimittäin syytti vävyään kunnioituksen puutteesta. Toisaalta myös Wrangel syytti anoppia solvaamisesta.

   Avioeroanomus oli ennen kuninkaalle luovuttamista kuitenkin käsiteltävä korkeammissa oikeusasteissa ja siitä oli saatava myös kirkon kannanotto. Seuraavaksi kihlakunnanoikeus määräsi pariskunnan maksamaan sakkoa ja papit yrittivät kaikin keinoin saada osapuolet sopimaan erimielisyytensä. Porvoon tuomiokapitulin kehotuksesta heidän puolesta rukoiltiin esirukouksia, mutta sopua ei vain syntynyt.

   ”... heidän yhteiselonsa ei voisi olla muuta kuin onnetonta ja heidän elämänsä perustuisi ennemminkin Helvettiin kuin Jumalan valtakuntaan. Wrangel sanoi, ettei hänellä ole vaimoansa vastaan muuta kuin se, että tämä rakastaa hyvin vapaata elämäntyyliä. Ei hän voi kuitenkaan vaimoaan mistään kunniattomuudesta moittia, vaikka hänellä on aivan liian monta serkkua ja sukulaista, joitten kanssa hän mielellään seurustelee ja makaa siskonpetillä ja pitää luonaan useita viikkoja eikä kuuntele muitten ohjeita tuollaisen elämäntyylin lopettamisesta.” (Porvoon tuomiokapitulin pöytäkirja 25.5.1757)

   Ebba Maria puolestaan kielsi väitteiden todenperäisyyden ja sanoi lisäksi, ettei hänellä ollut mitään erityisiä syytöksiä, joita hän olisi voinut esittää miestään vastaan. Hän tunsi kuitenkin niin suurta vastenmielisyyttä ja kauhua tätä kohtaan, että jo pelkkä aviomiehensä näkeminen sai hänessä aikaan inhon väristyksiä eikä hän pysty kuvittelemaankaan suurempaa onnettomuutta kuin se, että hän jäisi edelleen avioliiton sitein sidotuksi puolisoonsa. Molemmat pyysivät siksi, että tuomiokapituli puoltaisi heidän eroanomustaan. Kun oli käynyt selväksi, ettei pariskunta voinut mitenkään jatkaa avioelämäänsä, hyväksyi kuningas eroanomuksen ja Porvoon tuomiokapituli antoi molemmille osapuolille 17.2.1759 päivätyn erokirjan.


Kuka oli luutnantti Stuart?

   Ebba Tandefelt oli yksi mummoni sukupuun esivanhemmista, mutta sen sijaan hänen puolisonsa Johan Wrangel ei ollut; heidän avioliittonsa oli lapseton. Mutta Ebba-rouva synnyttikin aviottoman tyttären avioeroanomuksen ollessa vielä käsiteltävänä. Tästä tyttärestä jatkuu mummooni johtava jälkeläislinja.
Sysmässä aviottomina syntyneitten luetteloon on jäänyt erikoinen merkintä 14.11.1758:


  Novembris 14:16: Friederica Gustava. Moder fru Ebba Maria 
Tandefeldt, fadern föregifwes wara Herr
Lieutenant                   Stuvart.
   Siis Frederika Gustavan ”isän ilmoitetaan olevan Herra Luutnantti Stuvart”. Isän sotilasarvon ja sukunimen väliin kirjoittaja on jättänyt pitkän tyhjän välin ikään kuin myöhemmin lisättävää etunimeä varten. Sitä ei kuitenkaan koskaan ole kirjoitettu ja niin luutnantti Stuartin henkilöllisyys on jäänyt arvoitukseksi. Frederika Gustava käytti loppuelämänsä ajan äitinsä puolison sukunimeä Wrangel ehkä siksi, että tyttären syntymän aikana äidin avioliitto oli vielä virallisesti voimassa.

   Pitääkö kirkonkirjan merkintä paikkansa ja jos pitää, niin kuka tämä luutnantti Stuart oli? Suomessa ei tuohon aikaan asunut Stuart-nimisiä eikä suomalaisten joukko-osastojen katselmusasiakirjoistakaan löydy Stuart-nimistä upseeria. Ruotsissa sen sijaan löytyy laaja Stuart-suku, jonka miehet olivat enimmäkseen upseereja. Suku on kuitenkin niin laaja, että ikänsä ja sotilasarvonsa puolesta sopivia ehdokkaita löytyy peräti neljä miestä. Heistä kolme oli lisäksi vielä nuoria naimattomia luutnantteja. Vaikkei sitä voikaan kirjallisilla lähteillä todistaa, pidän selvänä, että Frederika Wrangelin biologisesta isästä mummoni esivanhempainlinja jatkuu Ruotsin Stuart-sukuun. Jos näin on, niin tätä esivanhempainlinjaa voidaan jatkaa edelleen Skotlantiin, koska koko Ruotsin Stuart-suku polveutuu sieltä vuonna 1565 tulleesta Hans Stuartista.

Adelsvapen Stuart, Sveriges Riddarhus
-------------------------------------
Tämän tarinan päähenkilöstä mummooni johtava sukupuun oksa:

I Ebba Tandefelt 1730-1803 - NN Stuart

II Frederica Wrangel 1758-1825 ∞ Thomas Neovius 1756-1806

III Johan Neovius 1787-1833 ∞ Gustava Burgman 1802-1884

IV Edvard Neovius 1823-1888 ∞ Elise Krogius 1829-1904

V Lars Neovius 1850-1916 ∞ Anna von Törne 1853-1933

VI Aino Neovius 1876-1945 ∞ Arthur Hjelt 1868-1931

----------------------------
Lähteitä:

Juvelius, Einar: Sysmän historia I-II
Kolehmainen, Otto: Kertomuksia Hartolan entisyydestä.
Möller, Sylvi: Hartolan Koskipää v.1791. Eripainos: Kotiseutu, no4. 1951. Hartola.
Nieminen JK (2020) Asumus- ja avioero. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 7.7.2020.
Stjernvall-Järvi, Birgitta: Kartanoelämää Itä-Hämeessä. 2009
Witting, Bo: Ett skilsmässomål i Sysmä på 1750-talet. Genos 1941

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Erik Fleming etsii Helsingille paikkaa

Santahamina vai Koskela?

   Kuningas Kustaa Vaasa ja hänen suomalainen neuvonantajansa ja luottomiehensä Erik Fleming pohtivat kesällä 1547 keinoja, joilla hansakaupunki Tallinnan käymä välityskauppa venäläisten kanssa saataisiin siirtymään Ruotsin käsiin. Tämä kahden miehen ”työryhmä” päätyi siihen, että tavoitteeseen päästäisiin parhaiten perustamalla Uudenmaan rannikolle Tallinnan kanssa kilpaileva kauppasatama, jonne olisi hyvä ja vapaa purjehdusväylä. Kuningas ei aikaillut, vaan määräsi tammikuussa 1548 Erik Flemingin perustamaan kauppapaikan, sataman ja linnoituksen Santahaminaan Helsingin pitäjän rannikolle. Talven ja kevään aikana Erik Fleming tutustui suunniteltuun alueeseen ja päätyi ehdottamaan Santahaminan sijaan Vantaanjoen suulla sijaitsevaa Koskelan kylää kaupungin paikaksi. Kuningas ei ehdotuksesta pitänyt, mutta vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia käytiin kuitenkin yhdessä läpi perusteellisesti.

   Santahaminaan laivat pääsivät suoraan meren avoimelta selältä, kun taas Koskela sijaitsi mataloituvan lahden pohjukassa, jonne oli kuljettava kapeaa, karikoiden ja matalikkojen reunustamaa väylää myöten. Koskelan kosken (nyk. Vanhankaupunginkoski) alapuolinen ranta oli hyvä lastauspaikka talonpoikaispurjehtijoitten pienille laivoille, mutta Santahamina oli ylivoimainen suurille ulkomaankauppaa käyville aluksille. Vaaka kallistui Koskelan puolelle mantereen puoleisten jatkoyhteyksiensä vuoksi. Santahamina oli saari, jonne kulku maitse oli hankalaa ja saari muodosti luonnolliset rajat kaupungin tulevalle kasvulle. Lisäksi Santahamina oli syrjässä senaikaisesta tieverkosta, kun taas Koskelan kylästä oli jo valmiit yhteydet sisämaahan ja Kuninkaantielle. Koskela oli laivoille ja puolustukselle suojaisampi paikka kuin avonainen Santahamina. Ajankohtainen merkityksensä oli lisäksi sillä, että Koskelassa kaupunki katkaisisi perinteisen talonpoikien kauppaväylän Helsingin pitäjän ja Tallinnan välillä. Virallisesti tällainen maakauppa oli kielletty ja perustettavan kaupungin porvaristo pääsisi hyötymään talonpoikien kaupankäynnin siirtyessä sille. Lopullinen ratkaisuun vaikuttava tekijä oli ilmeisesti Vantaanjoen kahden kosken välissä sijaitseva saari. Tämän tyyppisiin paikkoihin oli keskiajalla tapana rakentaa puolustuslinnat. Saaren molemmilla puolilla kuohuvat kosket muodostivat kuin luonnon oman puolustusmuurin vihollista vastaan.

   Töitä uuden kaupungin rakentamiseksi ei vielä kesällä 1548 ehditty suuremmin aloittaa. Vastoinkäymiset alkoivat kun Erik Fleming kuoli joulukuussa 1548 ja työt pysähtyivät Koskelassa. Hiljaiseloa kesti jonkin aikaa, mutta Kustaa Vaasa ei luopunut suunnitelmistaan. Helmikuun 1. päivänä 1550 Kustaa Vaasan tavoitteet kirjattiin kauppa- ja purjehdussääntöön, jota pidetään myös Helsingin kaupungin perustamisasiakirjana. Nykyään Erik Flemingin osuudesta kaupungin syntyyn muistuttaa hänen mukaansa nimetty Fleminginkatu.


-------------------------------------------
Tämän tarinan päähenkilöstä mummooni johtava sukupuun oksa:


I   Erik Fleming 1487-1548 
 Hebla Siggesdotter Sparre -1570

II  
Joakim Fleming 1534-1563  ∞  Agda Persdotter  


III Anna Fleming 1562-1608 (?) ∞ Hieronymus Birkholtz sr.

IV Hieronymus Birkholtz jr. 1595-1639 ∞ Hebla Ållongren

V  Ingeborg Birkholtz 1621-1674 ∞ Johan Giös sr.

VI  Johan Giös jr. 1647-1697 ∞ Sofia Ille

VII Carl Giös 1676-1717 ∞ Sofia Klingspor

VIII Beata Giös 1715-1764 ∞ Carl Numers

IX  Adolf Numers 1745-1809 ∞ Agneta Munck af Fulkila

X   Jakob von Numers 1778-1842 ∞ Beata Segersteen

XI  Amalia von Numers 1807-1900 ∞ Lars Krogius

XII Elise Krogius 1829-1904 ∞ Edvard Neovius

XIII Lars Neovius 1850-1916 ∞ Anna von Törne

XIV  Aino Neovius 1876-1945 ∞ Arthur Hjelt


--------------------------------------

Aalto, Seppo: Sotakaupunki. Helsingin vanhankaupungin historia 1550-1639. Helsinki 2012.


Syrjö, Veli-Matti: Erik Fleming. Amiraali, valtaneuvos, Etelä-Suomen laamanni.
Kansallisbiografia 2001

Helsingin historia