 |
| Juusten |
Aino-mummon esi-isät tässä kirjoituksessa:
Paavali Juusten (n. 1516 Viipuri – 1575 Turku), Turun piispa.
Tönne Olofsson Wildeman (1510 Pernaja - 1584 Pernaja), Pernajan Tjusterbyn herra, Viipurin linnan käskynhaltija 1573-84)
Hans Larsson Björnram (k. 1571 Viipuri), Pernajan Isnäsin herra, Viipurin linnan käskynhaltija 1568-71.
Erik Fleming (1487 Parainen - 1548), valtaneuvos, Kustaa Vaasan luottomies.
Juhana III (1537-92), Ruotsin kuningas 1568-92.
Katariina Jagellonica (1526-1583), Ruotsin kuningatar 1568-83.
Iivana IV (Julma) (1530-84), Venäjän suuriruhtinas ja ensimmäinen tsaari 1547-84.
Kari Tarkiainen tuo kirjassaan esiin sen miten ensimmäisten Vaasa-kuninkaiden aikana suomalaisilla henkilöillä oli merkittävä rooli Ruotsin idänpolitiikan muotoutumisessa ja toteutuksessa. Näitten henkilöitten joukosta löytyy neljä Aino-mummon suomalaista esi-isää.
Erik Fleming oli Kustaa Vaasan luottomies, johon kuningas turvautui ja luotti idänpolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi silloin kun Olavinlinnan päällikkö Gustaf Fincke ennen lähtöään neuvottelumatkalle Venäjälle kääntyi Kustaa Vaasan puoleen kysyäkseen ohjeita. Kuninkaalta tuli vastaus: ”En minä tiedä, kysy Erik Flemingiltä”.
Hans Larsson Björnram johti Eerik XIV:n Venäjälle lähettämää kahta lähetystöä vuosina 1564 ja 1566. Viimeisellä matkallaan hän sotkeutui vakavaan hallitsijoitten väliseen kiistaan, kun Iivana Julma vaati Ruotsia luovuttamaan hänelle vankina olleen Juhana-herttuan puolison Katariina Jagellonican.
Tämän kirjoituksen aiheena on Juhana III:n lähetystön matka Moskovaan 1569-72. Sen johdossa olivat Turun piispa Paavali Juusten ja Tjusterbyn herra Tönne Olofsson Wildeman. Samalla selviää Paavali Juustenin erikoisen näköisen aatelisvaakunan syntytarina.
Kruunajaistensa aikana heinäkuussa 1569 Juhana III antoi piispa Paavali Juustenin tehtäväksi johtaa valtuuskuntaa neuvottelemaan tsaarin kanssa Moskovassa. Tavoitteena oli päästä sopimukseen, jolla saataisiin toistuvat rajakahakat ja rajan yli suuntautuvat ryöstöretket loppumaan. Retkikuntaan kuuluivat Juustenin ja Wildemanin lisäksi kaksi muuta lähettilästä, kaksi tulkkia, haavuri, kappalainen, pari kirjuria sekä sotilaita ja palvelijoita, yhteensä 57 henkilöä. Juustenin laiva haaksirikkoutui matkalla ja Turkuun päästiin vasta heinäkuun viimeisenä päivänä. Piispa otti jäähyväiset kotiväeltään ja matkaa jatkettiin vesitse Viipuriin, jossa viivyttiin lähes kaksi viikkoa. Siellä Juusten sai neuvoja linnanpäällikkö Hans Larsson Björnramilta, joka oli käynyt Venäjällä useita kertoja. Viimeisellä matkallaan Björnram oli kuitenkin sotkeutunut pahasti Katariina Jagellonica-kiistaan, joten häntä ei voinut enää päästää Iiivana Julman lähellekään.
Lähetystö saapui Novgorodiin 14. syyskuuta 1569. Jo ensimmäisenä päivänä siellä alkoivat vastoinkäymiset. Juustenin ja Wildemanin retki kuuluukin epäonnisimpiin missioihin, mitä historia tuntee Ruotsin ja Venäjän välillä.
Novgorodin käskynhaltija vaati, että neuvottelut aloitetaan hänen kanssaan. Tästä kieltäydyttiin, jonka seurauksena käskynhaltija esti lähettiläitä jatkamasta matkaa. Ruotsalaista lähetyskuntaa vartioitiin tiukasti, ruoka-annoksia pienennettiin ja juotavaksi tarjottiin vain vettä. Edes omilla rahoillaan he eivät saaneet ostaa paikallista olutta. Marraskuussa Novgorodin uudeksi käskynhaltijaksi tuli voivodi Pjotr Danielovits Pronski, joka tiukensi otetta entisestään; lähetyskunnan oli muutettava kuudesta talosta kolmeen, joihin heidät eristettiin puisella paalutuksella. Päivittäisestä ruoka-annoksesta vähennettiin kaksi lammasta, yksi hanhi sekä kaalia ja herneitä sekä hevosten kauraa.
Rauhanvaltuuskunta antoi lopulta periksi ja 4. joulukuuta se suostui neuvottelemaan Novgorodissa. Vasta tammikuun alussa 1570 käskynhaltija otti heidät vastaan. Kun lähetyskunta ei puheessaan puhutellut käskynhaltijaa Ruotsin kuninkaan vertaisena mahtimiehenä, puhe keskeytettiin ja ruotsalaiset vietiin läheiseen taloon, jossa heiltä riistettiin kaikki arvoesineet; kultaiset rannerenkaat repäistiin, niin että veri virtasi. Sitten heidät sidottiin ratsumiehen pitämään köyteen ja pakotettiin juoksemaan läpi kaupungin. Palattuaan majapaikkaansa lähettiläiltä riisuttiin kengät ja vaatteet ja heidät laahattiin alastomina paikalla olevien ilkuttaviksi ja heitä lyötiin venäläisillä solmuruoskilla (nahkahihnoista palmikoitu, päästään solmittu ruoska). Tämän jälkeen heidän kirstunsa tutkittiin ja kulta, hopea ja rahat vietiin. Kolmen päivän kuluttua tsaari armahti lähetyskunnan ja heille palautettiin vaatteet, jotta he voisivat jatkaa matkaa.
Matkalla Moskovaan lähetyskuntaa kohdeltiin kuin vankijoukkoa. Perille tultiin kolmen viikon kuluttua tammikuun lopulla 1570. Heidät majoitettiin kaupungin rajojen ulkopuolella sijaitsevaan ”tataarien hoviin”. Piispan majoittaminen muslimien residenssiin oli loukkaus sekin. Tsaari palasi Moskovaan vasta vappuna ja Ruotsin valtuuskunta kutsuttiin 1. kesäkuuta Kremliin. Tsaari oli raivoissaan ja vaati, että kysymys Katariina Jagellonican luovuttamisesta piti ratkaista ennen kuin neuvottut voitaisiin aloittaa. Siitä Juusten ei halunnut keskustella, mikä johti valtuuskunnan karkottamiseen Muromiin n. 300 kilometriä itään. Siellä heidän majapaikkansa eristettiin paaluaidalla. Ruuaksi annettiin vain runsaasti leipää ja paikallista olutta. Toisaalta he säästyivät maassa vallitsevalta rutolta ja tataarien hyökkäykseltä, joka päätyi Moskovan polttamiseen poroksi ja ajoi tsaarin häpeälliseen pakoon.
Muromissa valtuuskunnalle viimeistään valkeni, että se oli joutunut Iivana Julman järjestämän nöyryyttävän näytelmän esittäjäksi. Mitään rauhanneuvotteluja ei ollut alun alkaenkaan tarkoitus käydä. Päinvastoin elokuussa 1570 Venäjän joukot hyökkäsivät Liivinmaalle ja 25-vuotiseksi sodaksi kutsuttu sota Ruotsin ja Venäjän välillä oli alkanut.
Lähetystön matka Venäjälle paljastui Iivana Julman järjestämäksi näytelmäksi, jossa lähetystöä rankaistiin muutamaa vuotta aikaisemmin venäläisen lähetystön Tukholmassa saamasta tylystä kohtelusta. Tsaarin raivon syynä oli myös, ettei hän ollut saanut käsiinsä Katariina Jagellonicaa, josta oli tullut Ruotsin kuningatar. Tästä asiasta oli tullut Iivana Julmalle suorastaan pakkomielle. Lisäksi Juhanan ja Iivanan lähinnä solvauksia sisältävä kirjeenvaihtokin oli omiaan kärjistämään hallitsijoitten välisiä suhteita. Tyypillistä oli Juhanan toteamus, että Iivana "on tyranni, jolla on sian aivot ja hän oli kunniaton orja sekä epäkristillinen suurvalehtelija, joka ei pitänyt arvossa ainuttakaan lupausta, sopimusta tai sinettiä”.
Loput neuvottelukunnan jäsenistä tsaari päästi lähtemään kotimatkalle helmikuussa 1572. Kahden vuoden ja viiden kuukauden pituisen piinan jälkeen 57:stä jäsenestä elossa oli enää 33. Turun piispan kärsimiä ruumiillisia ja henkisiä haavoja kuningas lievensi aatelisarvolla, Tuorlan maatilalla Piikkiössä ja korottamalla palkkaa. Wildemania kuningas lohdutti kahdella maatilalla ja lupaamalla kruunun rakentavan uuden Tjusterbyn kivestä.
Piispa Juusten syytti itseään mission epäonnistumisesta ja sen osoituksena hän laati vaakunansa, jonka kilvessä polvistunut puolialaston mies ruoskii itseään. Kypäränkoristeeksi Juusten sijoitti piispanhiipan ja kaksi venäläistä ruoskaa.
----------------------------------------
I Paavali Pietarinpoika Juusten (1516 – 1575) ∞ Anna Sigfridsdotter Kärstilä
II Anna Påvelsdotter Juusten (s.1642) ∞ Hans Croëll (k.1627)
III Catharina Hansdotter Croëll (k.1650) ∞ Schmidt, NN
IV Anna Schmidt ∞ Karl Thiele
V Katarina Thiele (k. 1669) ∞ Petter Torstensson Burgman
VI Hans Burgman (k.1706) ∞ Anna Kirchhoff
VII Torsten Burgman (1700 – 1761 ∞ Sofia Björkell
VIII Hans Burgman (1732 - 1793) ∞ Christina Berg
IX Petter Fridrich Burgman (1763 – 1803) ∞ Christina Lindmark
X Gustava Maria Charlotta Burgman (1802 -1884) ∞ Johan Adolf Neovius
XI Edvard Engelbert Neovius (1823 – 1883) ∞ Elise Gustava Krogius
XII Lars Nevanlinna (1850 – 1916) ∞ Anna Lovisa Kristina von Törne
XII Aino Maria Neovius (1876 – 1945) ∞ Arthur Ludvig Mikael Hjelt
Ruotsin idänpolitiikan suomalaisia työrukkasia 1500-luvulla.
Erik Fleming oli Kustaa Vaasan luottomies, johon kuningas turvautui ja luotti idänpolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi silloin kun Olavinlinnan päällikkö Gustaf Fincke ennen lähtöään neuvottelumatkalle Venäjälle kääntyi Kustaa Vaasan puoleen kysyäkseen ohjeita. Kuninkaalta tuli vastaus: ”En minä tiedä, kysy Erik Flemingiltä”.
Hans Larsson Björnram johti Eerik XIV:n Venäjälle lähettämää kahta lähetystöä vuosina 1564 ja 1566. Viimeisellä matkallaan hän sotkeutui vakavaan hallitsijoitten väliseen kiistaan, kun Iivana Julma vaati Ruotsia luovuttamaan hänelle vankina olleen Juhana-herttuan puolison Katariina Jagellonican.
Tämän kirjoituksen aiheena on Juhana III:n lähetystön matka Moskovaan 1569-72. Sen johdossa olivat Turun piispa Paavali Juusten ja Tjusterbyn herra Tönne Olofsson Wildeman. Samalla selviää Paavali Juustenin erikoisen näköisen aatelisvaakunan syntytarina.
Turun piispa saa tehtävän - 1569
Jumittuminen Novgorodiin - 1569
Novgorodin käskynhaltija vaati, että neuvottelut aloitetaan hänen kanssaan. Tästä kieltäydyttiin, jonka seurauksena käskynhaltija esti lähettiläitä jatkamasta matkaa. Ruotsalaista lähetyskuntaa vartioitiin tiukasti, ruoka-annoksia pienennettiin ja juotavaksi tarjottiin vain vettä. Edes omilla rahoillaan he eivät saaneet ostaa paikallista olutta. Marraskuussa Novgorodin uudeksi käskynhaltijaksi tuli voivodi Pjotr Danielovits Pronski, joka tiukensi otetta entisestään; lähetyskunnan oli muutettava kuudesta talosta kolmeen, joihin heidät eristettiin puisella paalutuksella. Päivittäisestä ruoka-annoksesta vähennettiin kaksi lammasta, yksi hanhi sekä kaalia ja herneitä sekä hevosten kauraa.
Rauhanvaltuuskunta antoi lopulta periksi ja 4. joulukuuta se suostui neuvottelemaan Novgorodissa. Vasta tammikuun alussa 1570 käskynhaltija otti heidät vastaan. Kun lähetyskunta ei puheessaan puhutellut käskynhaltijaa Ruotsin kuninkaan vertaisena mahtimiehenä, puhe keskeytettiin ja ruotsalaiset vietiin läheiseen taloon, jossa heiltä riistettiin kaikki arvoesineet; kultaiset rannerenkaat repäistiin, niin että veri virtasi. Sitten heidät sidottiin ratsumiehen pitämään köyteen ja pakotettiin juoksemaan läpi kaupungin. Palattuaan majapaikkaansa lähettiläiltä riisuttiin kengät ja vaatteet ja heidät laahattiin alastomina paikalla olevien ilkuttaviksi ja heitä lyötiin venäläisillä solmuruoskilla (nahkahihnoista palmikoitu, päästään solmittu ruoska). Tämän jälkeen heidän kirstunsa tutkittiin ja kulta, hopea ja rahat vietiin. Kolmen päivän kuluttua tsaari armahti lähetyskunnan ja heille palautettiin vaatteet, jotta he voisivat jatkaa matkaa.
Moskova ja Murom 1570-71
Muromissa valtuuskunnalle viimeistään valkeni, että se oli joutunut Iivana Julman järjestämän nöyryyttävän näytelmän esittäjäksi. Mitään rauhanneuvotteluja ei ollut alun alkaenkaan tarkoitus käydä. Päinvastoin elokuussa 1570 Venäjän joukot hyökkäsivät Liivinmaalle ja 25-vuotiseksi sodaksi kutsuttu sota Ruotsin ja Venäjän välillä oli alkanut.
Lähetystön matka Venäjälle paljastui Iivana Julman järjestämäksi näytelmäksi, jossa lähetystöä rankaistiin muutamaa vuotta aikaisemmin venäläisen lähetystön Tukholmassa saamasta tylystä kohtelusta. Tsaarin raivon syynä oli myös, ettei hän ollut saanut käsiinsä Katariina Jagellonicaa, josta oli tullut Ruotsin kuningatar. Tästä asiasta oli tullut Iivana Julmalle suorastaan pakkomielle. Lisäksi Juhanan ja Iivanan lähinnä solvauksia sisältävä kirjeenvaihtokin oli omiaan kärjistämään hallitsijoitten välisiä suhteita. Tyypillistä oli Juhanan toteamus, että Iivana "on tyranni, jolla on sian aivot ja hän oli kunniaton orja sekä epäkristillinen suurvalehtelija, joka ei pitänyt arvossa ainuttakaan lupausta, sopimusta tai sinettiä”.
Vapaus koittaa – 1572
Lähetystö joutui olemaan Muromin vankeudessa seuraavan vuoden marraskuuhun saakka. Vihdoin joulukuussa 1571 tsaari soi lähetystölle audienssin. Mutta vain sanellakseen ehtonsa toista vuotta käynnissä olleen sodan lopettamiseksi. Ehdot olivat sen laatuiset, että niistä kävi enemmänkin ilmi Iivanan mielisairauden tila kuin mitenkään järkeviä asioita neuvottelujen pohjaksi. Tsaari antoi Tönne Wildemanille tehtäväksi viedä vaatimukset Ruotsin kuninkaalle. Matkallaan Wildeman poikkesi Pernajassa kotikartanossaan Tjusterbyssä vain todetakseen, että venäläiset olivat vuotta aikaisemmin polttaneet sen maan tasalle.Loput neuvottelukunnan jäsenistä tsaari päästi lähtemään kotimatkalle helmikuussa 1572. Kahden vuoden ja viiden kuukauden pituisen piinan jälkeen 57:stä jäsenestä elossa oli enää 33. Turun piispan kärsimiä ruumiillisia ja henkisiä haavoja kuningas lievensi aatelisarvolla, Tuorlan maatilalla Piikkiössä ja korottamalla palkkaa. Wildemania kuningas lohdutti kahdella maatilalla ja lupaamalla kruunun rakentavan uuden Tjusterbyn kivestä.
Piispa Juusten syytti itseään mission epäonnistumisesta ja sen osoituksena hän laati vaakunansa, jonka kilvessä polvistunut puolialaston mies ruoskii itseään. Kypäränkoristeeksi Juusten sijoitti piispanhiipan ja kaksi venäläistä ruoskaa.
----------------------------------------
I Paavali Pietarinpoika Juusten (1516 – 1575) ∞ Anna Sigfridsdotter Kärstilä
II Anna Påvelsdotter Juusten (s.1642) ∞ Hans Croëll (k.1627)
III Catharina Hansdotter Croëll (k.1650) ∞ Schmidt, NN
IV Anna Schmidt ∞ Karl Thiele
V Katarina Thiele (k. 1669) ∞ Petter Torstensson Burgman
VI Hans Burgman (k.1706) ∞ Anna Kirchhoff
VII Torsten Burgman (1700 – 1761 ∞ Sofia Björkell
VIII Hans Burgman (1732 - 1793) ∞ Christina Berg
IX Petter Fridrich Burgman (1763 – 1803) ∞ Christina Lindmark
X Gustava Maria Charlotta Burgman (1802 -1884) ∞ Johan Adolf Neovius
XI Edvard Engelbert Neovius (1823 – 1883) ∞ Elise Gustava Krogius
XII Lars Nevanlinna (1850 – 1916) ∞ Anna Lovisa Kristina von Törne
XII Aino Maria Neovius (1876 – 1945) ∞ Arthur Ludvig Mikael Hjelt
Nils Ahnlund: Hans Larsson Björnram, diplomat, krigare, ämbetsman. Riksarkivet 1924
Simo Heininen: Agricolan perintö. Paulus Juustenin elämä. (2012)
Kari Tarkiainen: Moskovalainen. Suomi, Ruotsi ja Venäjä 1478-1621. (2022)
Adelsvapen Genealogi Wiki (adelsvapen.com)
